Älykäs ateisti, joka ei usko ennen kuin näkee tai että juttu voidaan todistaa ei tule sitä näkemään eikä saa todistusta johtuen siitä,
että hänen ymmärryksensä ei ole vastaanottavainen.
Hän on kaventanut liialla tieteellisen älyn tiedolla mahdollisuutensa. Älykäs ihminen
sulkee itseltään viisauden portit älynsä ylivallalla eikä ymmärrä kuunnella sisäistä ääntään, omaatuntoaan, joka haluaisi hänen avautuvan korkeammalle järjelle.
Kalevalassakin suurta viisautta ja jumalaista järkeä edustava Väinämöinen laulaa alemmalla älyllään pröystäilevän Joukahaisen älynsä
suohon ja vapauttaa vasta kun Joukahainen ymmärtää nöyrtyä ja luopua kaikesta minkä luulee omistavansa, sillä se onkin omistanut ja hallinnut hänen tajuntaansa.
Nöyryys ja elämänusko anovat viisautta suurelta elämältä, joka kyllä vastaa ja antaa ymmärrykselle kokemusperäistä tietoa ja todisteita. Mutta se edellyttää, että ihminen
nöyrästi anoo, niin hänelle annetaan. Kokemusperäinen tieto tulee ennemmin tai myöhemmin, mutta se tulee. Ehkä emme enää muista anoneemmekaan.
Elämässä
vallitsee YYA-sopimus. Ystävyys, yhteistyö ja avunanto sopimus. Aivan kuten me autamme jos joku meiltä apua pyytää, samoin näkymättömän maailman auttajat ovat jopa velvollisia meitä auttamaan jos heiltä
apua pyydetään. Tämä on niin tosiasia, että kannattaa kokeilla, mutta pitää olla todellisen avun tai tiedon tarpeessa.
Missä kulkee raja
milloin saamme maksutta avun ja milloin joudumme siitä maksamaan?
Silloin kun pyyntömme on epäitsekästä tai toisten hyväksi pyytämistä voimme
saada siitä "palkkion", kun taas itsekäskin pyytäminen saattaa toteutua, jos siinä on opittavaa, mutta sellaisesta joudumme yleensä "maksamaan". Meidän debetimme ja greditimme ovat jatkuvassa muutoksessa.
Karmallisista veloistammekin pääsemme eläissämme opettelemalla auttamaan toisia joko aineellisesti, sielullisesti tai henkisesti.
Tästä
anomisesta on hyvänä esimerkkinä seuraava Heikin tapaus: Nouse ja seuraa minua. http://www.kauno-mannonen.fi/63509597