Missä lienevät rajakokemukset?

Arvoisa  Kalevan kansa

Näillä päivillähän on teemana rajakokemukset, enkä oikein tiedä mihin se raja on tarkoitettu vedettäväksi. Minulla kun ei ole juurikaan yliaistisia kokemuksia, sillä olen koittanut varoa herättämästä yliaistejani, enkä ole niin henkinen, että ne olisivat vielä itsestään puhjenneet. Minulla on vain tavallisuudesta poikkeavia näkyjä ja vastauksia joita olen käsittääkseni viidellä aistillani saanut.

Näitähän varmaan meillä jokaisella on joten en ole sen henkisempi tai poikkeavampi kuin kuka teistäkään. Mutta voin sanoa, että nämä poikkeavat kokemukset ovat ratkaisevasti vahvistaneet sitä tiedollista maailmankuvaa, mitä aikain jumalainen viisaus jota monilla nimillä kutsutaan, esille tuo ja jota meidän Kalevalamme vielä elävästi ilmentää. 

Tämän esitykseni tarkoitus onkin herättää ja innoittaa kuulijoitani etsimään, kolkuttamaan ja anomaan, kuten Jeesus aikoinaan asian ilmaisi, jotta löytäisimme, jotta meille annettaisiin ja jotta meille avattaisiin. Aikomukseni ei ole Jeesustella, mutta tähän Jeesuksen sanomaan ei mielestäni ole kiinnitetty tarpeeksi huomiota, vaikka meidän Kalevalammekin tästä meille muistuttaa. Nimittäin, siitä, että elämässä selvästi vallitsee YYA sopimus eli ystävyys, yhteistyö ja avunanto sopimus. 

Aivan kuten me jokainen olemme valmiit auttamaan, jos joku meiltä apua pyytää, niin samoin meitä ylemmät tahot ja luonnonvoimat ovat valmiit meitä auttamaan ja palvelemaan, jos heiltä apua pyydämme ja olemme valmiita yhteistyöhön.

Monet jotka ovat suuressa hädässään apua ylhäältä pyytäneet, eivätkä mielestään ole sitä saaneet, ovat siten helposti uskonsa näihin voimiin menettäneet, kun taas monet ovat ihmeellisen avun kohdanneet. Miksi toinen saa, toinen ei saa? 

Suomen kieli vastaa tähän hyvin oraakkelimaisesti. Sanoissa ei saa on kielteinen ja myönteinen vastaus, mikä jo vihjaa, että ihminen ei ehkä heti saa vaan myöhemmin. Tai hän ei ymmärrä elämän antaneen hänelle jo parastaan eli kärsimystä ihmisen toivoman onnen sijasta. Kärsimyshän on salapukuinen siunaus, se opettaa ihmisen pysähtymään ja miettimään elämänsä tarkoitusta ja suuntaa. Se myös puhdistaa meitä menneistä virheratkaisuista.

Mikä on sitten se ylhäältä tuleva tai elämän ja luonnon avustava instanssi, jolta apua ja viisautta pitäisi anoa. 

Tuli mieleen heti tarina vanhasta merikapteenista, joka ei juuri koskaan rukoillut tai ruinannut. Oli luottanut aina omiin voimiinsa. Mutta kerran sitten oli niin kova myrsky, että vettä pärski joka puolelta ja laiva nitisi ja natisi ja tuntui että minä hetkenä vain hajoaisi, ja hänen vastuullaan oli paljon ihmisiä. Silloin hän päätti turvautua viimeiseen oljenkorteen ja rukoili: ”Tule nyt hyvä Jumala apuun, tässä on nyt tosi kysymyksessä ja suuremmat taidot tarpeen, mutta älä lähetä sitä poikaasi, sillä tässä tarvitaan nyt miehistä voimaa, tämä ei ole mitään lasten leikkiä”.

Ja apu tuli, kun hätä ihmisistä ja osoite olivat oikeat.

Isäjumalaltahan se Jeesuskin kehottaa meitä apua pyytämään. Ja jokainenhan te tiedätte mikä se Isämme on.

Isä meidän eli se Minuutemme, josta on sanottu: ”Minä olen herra sinun Jumalasi äläkä pidä muita jumalia Minun eli korkeamman minuuteni rinnalla. Tämä on se meidän lähin isämme, joka on meidän henkemme taivaissa, ja jonka kautta apu meille aina järjestyy kun Häneen tähän henkiseen omaantuntoomme vetoamme. Kalevala kutsuu häntä Pohjanneidoksi, Jeesus taivaalliseksi ylkäksi, juutalaisuus kun oli patriarkaalista.

Todellisuudessahan elämässämme on jo kaikki järjestyksessä, vaikka emme sitä yleensä tiedosta. Emme monasti vain ymmärrä omaa parastamme ja olemme yleensä turhan hätäisiä. Aina tulee kuitenkin myös apu jos haluamme itse jotain elämässämme päättää ja tämän henkisen yhteytemme olemme säilyttäneet, niin kuin Kalevalassa Ilmarinen, joka sai aina ohjeet omalta Minuudeltaan eli Pohjanneidolta. 

Olin ehkä siinä 17-18 vuotias kun ihastuin naapurin tyttöön, joka ei ollut minusta kiinnostunut ollenkaan. Tein iltarukouksessa vaihtokaupat Jumalani kanssa, että jos hän järjestää niin, että tyttö kiinnostuu minusta, niin minä lopetan tupakanpolton.

Ymmärsin kai jo silloin , että pitää osata luopua, jotain saavuttaakseen. Ja olihan maksu tytöstä aikamoinen.

 

Ei mennytkään aikaa kun tyttö alkoi kiinnostua ja aloimme seurustella. Mutta mitä tapahtui. Muutaman viikon perästä huomasin, ettei tämä tyttö ollutkaan minua varten, ei hän minua enää kiinnostanutkaan ja lopetin seurustelun sekä tietysti tupakkalakon. Ehkä huomasin tulleenikin huijatuksi. 

Olisi pitänyt muistaa kansan sanonta, että piru auttaa hätätilassa Jumala ajan kanssa. Tai että mihin Jumala aikoo temppelin rakentaa, kiirehtii piru kiireesti sinne ensin kappelin kyhäämään.

Anomukseni oli kai liian itsekäs? Olisiko pitänyt anoa vain niin kuin se entinen likka, että en minä mitään itselleni pyydä vain äidilleni vävypoikaa.

Kun nuorena miehenä liityin Ruusu-Risti järjestöön, oli siellä lukuisia ihmisiä, joilla oli ollut suuriakin henkisiä kokemuksia ja uudestisyntymisiä hengestä. Kuitenkin varoiteltiin aina herättämästä omatoimisesti yliaisteja itsessään, sillä pitää ensin kulkea eettinen puhdistuksen tie, ettei sitten kun kykyjäkin herää käyttäisi niitä itsekkäisiin tarkoituksiin ja vahingoittaisi itseään, ja pysäyttäisi siten henkisen kehityksensä. 

Ihmettelin mikä pakana minä olin kun en omannut ainoatakaan yliaistista kokemusta.

Makasin kerran kuumana kesäpäivänä selälläni kalliolla ja katselin pilvien ohikulkua. Esitin tiukan kysymyksen ylös, että miksei minulla ole mitään yliaistista kokemusta. Samassa pilvestä muodostui juoksevan joulutontun selväpiirteinen kuva, niin kuin olette nähneet jouluisin ikkunoissa. Ja tajuntaan tuli viesti: Siinä on tonttu jolla on turha kiire.

Oivalsin ja oi’valtava riemun tunne täytti mielen ja kiitollisuus siitä, että pyyntööni vastattiin. Olihan tämä jo jotain yliluonnollista.

Oivallushan on jonkinmoinen läpilyönti korkeamman ymmärryksen tasolta ja siksi tuo aina henkisen ilon tullessaan, kuten vitsienkin älyllinen oivaltaminen saa meidät jo jopa nauramaan. 

Kyllähän taivas on sellainen monitori josta olen sitten nähnyt eläissäni monenlaisia näytelmiä, niin kuin varmaan moni teistäkin. Otetaan niistä yksi hyvä esimerkki, joka annettiin anomatta.

Kun olimme 30 vuotta sitten Israelissa ja bussimme oli pysähtynyt eräälle huoltoasemalle josta näkyi Nasaretin kaupunki ylhäällä ylängöllä.

Kun sitä katselimme vaimoni kanssa oli taivas täynnä nopeasti liikkuvia pilviä. Yht’äkkiää pilvistä muodostui selväpiirteinen valtavan kokoinen kuvaelma. Siinä Maria istui Jeesus-lapsi sylissään aasin selässä Joosefin kulkiessa sauva kädessä vierellä. Perässä tuli vielä monta aasia ja kansaa. Ennen kuin sain kameran esille, oli kuva jo paljolti hajonnut ja epäterävöitynyt, mutta jonkun verran siinä vielä kuvaelmaa näkyy.

 

Samalla matkalla aamiaisella vaimo kertoi olleensa yöllä auttamassa vanhuksia kuolemanrajan yli. Hämmästyksemme oli suuri kun näimme päivällä lehdestä, että palestiinalaiset olivat yöllä hyökänneet mereltä israelilaiseen vanhainkotiin ja surmanneet toistakymmentä vanhusta.

Kun kaksikymmentä vuotta sitten vihimme Vähäkylän kurssikeskuksen, vetosimme luonnonhenkiin, jotta ne tulisivat kanssamme yhdessä rakentamaan tästä henkistä kurssipaikkaa, jossa ihmiset voisivat kauniin ulkoisen luonnon kautta herättää myös oman sisäisen vastaavuutensa.

Teimme perinteisen suomalaisen vihkimysriitin ja vetosimme maan, ilman, veden ja tulen henkiin ja ne vastasivat meille. 

Kun seisoimme avaralla pihamaalla tuli yht’äkkiää valtavan kova tuulenpuuska tyynenä juhannuspäivänä. En ole koskaan kokenut niin kovaa tuulta. Siinä oli vaikea pysyä pystyssä. Puista lensi oksia ja lehtiä vaakasuorassa ilmassa. Tuuli kesti minuutin verran ja lakkasi. Tajuntaan tuli viesti: koittakaa pysyä pystyssä tässä yrityksessänne. Monastihan idealistiset pyrkimykset kaatuvat taloudellisiin vaikeuksiin tai ihmiskemioihin. 

Sen jälkeen kun katselimme puolen kilometrin päästä Vähäkyläniemelle, meille näytettiin hämmästyttävä näky: pilvien lomasta paistoi aurinko voimakkaat säteet Vähäkylän pihapiirin ympärille. Taivaalla oli pyöreä glooria säteistä jotka tulivat pilvien välistä. Ei voi olla totta. Tälläkö tavalla meidät pistetään vastaamaan huutomme, olemmeko edes valmiita ja kypsiä tällaiseen yritykseen. 

Itse olen sitten vetänyt Vähäkylässä eettisen elämäntaidon ja Kalevala-kursseja. Kalevala-kurssin alussa pidämme aina pienen rituaali jossa vetoamme Väinämöiseen, että hän tulisi inspiroimaan meitä. Hämmästyttävästi Kalevala onkin aina kursseilla yhä enemmän auennut itsellenikin ja olen joskus kokenut puhuvanikin suulla suuremmalla. 

Mutta viime kurssin aikana Väinämöinen selvästi vastasi meille näkyvästikin. Aurinko paistoi kirkkaalla pilvettömällä taivaalla. Vähäkylän pihapiirin yllä oli hämmästyttävä iso valkoinen ympyrä sinisellä taivaalla. Tämä glooria oli kuin suuri puolen kilometrin kokoinen pilviympyrä pilvettömällä taivaalla jonka kaikki näkivät. Siinä olivat suomen lippu ja sen värit jumalaisen ympyrän muodossa. Otin sen jopa filmille. Katsoin seuraavina päivinä paikallislehdestä oliko se nähty muuallakin, mutta ei ainakaan näkynyt siitä mitään mainintaa. 

Kun nyt näin Kalevalaan päästiin, niin kerron vielä yhden uskonvahvistuksen, joka tulee Kalevalan kautta.  Olen joskus valokuvannut meidän rantakalliolta tyyneen vedenpintaan kuvastuvan taivaan pilvineen, jonka nimesin: Vain tyyneen voi taivas kuvastua. Olisi ehkä pitänyt samaan kuvaan saada mietiskelijä mukaan, niin se olisi ollut täydellinen. 

Mutta nyt ajattelin ottaa paikalta oikein panoraamakuvan kun taivas pilvineen oli kaunis. Mutta veden pinta ei ollutkaan tyyni. Ajattelin, että vetoanpa Ahtiin jotta hän tyynnyttäisi pinnan ja lausuin tämän kalevaisen mantran: Ahti aaltoja aseta, ahin lapset lainehia… Enempää en ehtinyt kun vasemmalta alkoi tulla tyyni vedenpinta ja eteni yli koko järven. Taivas pilvineen kuvastui siitä kirkkaana. Sain kuvattua hienot kuvat, ja heti sen jälkeen alkoi veden pinta taas aaltoilla. 

Sattuma sanovat skeptikot, mutta miten he selittäisivät tämän ajoituksen, joka tapahtui heti kun pyydettiin, ja lakkasi kun homma oli hoidettu.

Vanha viisaus sanoo: luonto lahjoilla lepytä. Ehkäpä tässä tapauksessa oli Ahdille mieleen, että hänen valtakunnastaan otettiin kuvia kun taivas siihen kuvastui, ja hän itse oli ilmeisesti hyvällä tuulella, vai pitäisikö sanoa: tyynellä. 

Rajakokemuksia ja näkymättömän luonnon kanssa operoimista on perinteisesti etenkin kirkon taholta pidetty arveluttavana ja jopa noituutena. Ja ei sen pelko ole täysin poistunut vielä tänä päivänäkään.  

Meillä Vähäkylässä virtaa turhapuro, joka saa alkunsa vapaahanasta. Eli katsoja näkee vapaana ilmassa olevan metrin kokoisen hanan, joka ei ole missään kiinni, ja josta virtaa solkenaan vettä.

Kerran paikallisen lehden toimittaja siinä kolmekymppinen savolaistyttö tuli tekemään Vähäkylästä juttua. Näyttelin hänelle paikkoja, ja kertoilin ehkä hänen käsityskyvylleen vieraita asioita. Tultiin sitten lopulta rantapolulla turhapurolle. Toimittaja katsoi silmät pyöreinä hanaa ja sanoi: ”Miten tuo on mahdollista”. Meni sitten ja kiersi ja katsoi hanaa joka puolelta ja sanoi, ettei hän ymmärrä miten tämä on mahdollista. En selittänyt, vaan sanoin, että jatketaan matkaa ja mennään katsomaan vielä rantasaunaa. ”Ei, minun täytyy nyt lähteä” sanoi toimittaja.

Tajusin, että hän pelästyi, että olin jotenkin noitunut hänet näkemään sellaista mikä ei voinut olla olemassa.

Hän kyllä teki Vähäkylästä jutun, mutta ei maininnut sanallakaan vapaahanasta.

No niin, elämässämmehän ilmenee mysteereitä niin kauan kun emme elämää ja sen lainalaisuutta ymmärrä. 

Oli miten oli, sen olen elämässä oppinut, että vain antamalla, luopumalla ilman pyydettä voi saada jotain todellista pysyvää aikaiseksi. Tämähän meille jokaiselle lienee selvä. Eli kun opettelin elämään opinkin kuolemaan jo eläissäni. Luopumaan pois sydämessäni siitä mikä lopullisessa kuolemassakin tänne jää. Kuolemaan siitä mikä pitää meitä niin tiukassa otteessa, ettei henki enää tahdo kulkea. 

Todellisuudessa vain luulin luopuneeni. Sillä totuudenetsijääkin sitoo vielä pitkälle omistamisen halu. Eli kaiken jonka luulen omistavani, se omistaakin ja orjuuttaa vielä minut, eikä päästä minua otteestaan.

Luulin vapautuneeni jo sydämessäni mammonan vallasta kunnes unessa osoitettiin, että turhaluulo. 

Minulta ei ole koskaan autoa varastettu, mutta yhteen väliin näin unta monesti, että auto varastettiin ja sain kokea kaikki ne harmit mitä siitä seurasi. En aluksi ymmärtänyt mistä oli kysymys, kunnes viimein omistin unessa upean valkoisen avo-mersun, ja sitä oltiin taas varastamassa. Koitin mennä estämään, mutta siihen hyppäsi jonkinlainen maagikko eteen ja pysäytti minut. Soitin kännykällä poliisit paikalle, mutteivät hekään voineet mitään. Auto vain vietiin silmien edessä. Silloin vasta tajusin mistä oli kyse: olin vain ajatuksissani luopunut, mutta en sydämessäni.

En ollut saavuttanut vielä itsenäisyyttä mammonan hallinnasta, eli itsenä’isyyttä. 

Me voimme olla suurenkin omaisuuden haltijoita, jos emme ole siinä sydämellämme kiinni.

Meiltä ei silloin voida enää mitään varastaakkaan. Olemme vain talouden hoitajia emme omistajia. Siten pääsemme mammonan kahleista jo täällä eläissämme, sillä täällähän siitä vain voikin luopua. Ja mitä enemmän pystyn luopumaan ja antamaan niin aineellista, sielullista kuin henkistäkin, sitä enemmän minulla tulee riittämään annettavaa. Tämä on yksi niitä tosiasioita, joita ei juurikaan missään meille opeteta. Äiti Teresa ja äiti Amma ovat tästä meille hyvänä esimerkkinä. 

Maailma on täynnä oppineita ihmisiä, mutta oppineisuudella ei liene paljoakaan tekemistä viisauden kanssa. Tosin se luo hyvät mahdollisuudet ymmärryksen heräämiselle.

Mitä sitten viisaus edellyttää ihmiseltä?   Tässä Suomen kieli meitä jälleen opastaa. Kun meidän pitäisi lähteä viis’astumaan, niin me yleensä vain viis’astelemme sinne tänne makupaloja etsien.

Vanhoissa mysteeriolaitoksissa ihminen viiden vihkimyksen eli askelman astuttuaan viis’astui. Buddha antoi munkeilleen viisi elämänohjetta noudatettavaksi. Jeesus vuorisaarnassaan antaa viisi uutta elämänohjetta, jotka kaikki alkavat sanoilla: ”Olette kuulleet sanotuksi vanhoille, mutta minä sanon teille”. Ja hän antaa sitten rauhallisuuden, puhtauden, rehellisyyden pahan vastustamattomuuden ja rakkauden elämän ohjeet. Nämä viisi askelmaa löytyvät Kalevalastakin aivan oikeassa järjestyksessä. Kolme ensimmäistä askelmaa ovat puhdistuksen tietä,  kaksi jälkimmäistä tiedon tietä.

Ilman puhdistusta ei ihmistä päästetä suuremman tiedon ja viisauden yhteyteen. Siksi maailmassa on niin vähän todellisia viisaita. 

Ihmiset etsivät elämäänsä onnea, ja määrittelevät sen mitä se onni on, ja sitten pettyvät tämän kuvitellun onnen saavutettuaan, eivätkä tiedä miten päästä todellisen onnen yhteyteen. On sanonta, että onni ei tule etsien vaan eläen. Tämä tarkoittaa tietysti, että pitää oppia oikein elämään jotta minun elämäni tarkoitus toteutuu. Pitää lähteä astumaan niitä askeleita joita viisaat neuvovat. Sen myötä saavutamme onnenkin. Elämähän on tarkoittanut meille pelkkää onnea, ellemme sitä itse tuhoa. 

Jos palaamme tähän Isään joka on meidän todellisen onnemme lähde, ja joka on meidän henkemme taivaissa, niin Suomen kieli on jo koettanut meille hänestä muistuttaa. 

Jeesus painottaa autuudenjulistuksissaan oikemiel’isyyttä. Ehkäpä sen vuoksi, jotta  meissä heräisi itsenä’isyys ja eett’isyys sekä niiden myötä henk’isyys, rehell’isyys, ihm’isyys, neitseell’isyys, sivell’isyys, seeste’isyys, inhimill’isyys, tyytyvä’isyys, myönte’isyys, säästävä’isyys, kekseliä’isyys, esteett’isyys, hedelmäll’isyys jne. 

Isä-päätteiset sanat enimmäkseen liittyvät ihmistä ylentäviin ominaisuuksiin. Ei löydy isä päätteisiä negatiivisia sanoja Suomen kielestä kovin paljoa. Mutta kuten Jeesus sanoi fariseuksista: ”Te kyykäärmeiden sikiöt”. Tarkoitti hän ehkä, että heidän isänsä on kyyn’isyys. 

Huomatkaa, että morali’suus on vain suus eikä muus. Suomen kieli on jopa varoittanut meitä kolmesta listijästä. Ensin tuli moralistit jotka meitä listi, sitten sosialistit, ja nyt vieläkin kapitalistit. Emme ole ehkä huomanneet ajoissa Suomen kielen varoitusta. 

Kalevala on ylivertainen vertauskuvallinen oppikirja meille suomalaisille pyrittäessä ymmärtämään elämän ilmiöitä ja ihmisen tarkoitusta, sekä löytämään sopusointu oman sisäisen sekä näkyvän, että näkymättömän ulkoisen luontomme kanssa.

Kalevalan viisaus on kuitenkin niin kätkettyä, että tarvitaan aikain jumalaisen viisauden eli teosofian avaimet joilla se aukeaa.

Paavali jo aikoinaan sanoi opetuslapsille, että kansalle me juotamme vielä maitoa, sillä se ei kestä vielä vahvempaa ravintoa, mutta teidän opetuslasten kanssa me puhumme teosofiaa.

Teosofiahan on Kreikkaa ja tarkoittaa jumalviisautta. Siksi materialistinen tiedekään, joka tutkii materialistisia ilmiöitä, ei ole pystynyt Kalevalan syvintä olemuspuolta sieltä vielä löytämään. Ja siksi siitä ei kouluissakaan ole osattu kiinnostavasti kertoa oppilaille ja tapettu pakkoluvulla vielä koko Kalevala. 

Tästä Kalevalan vertauskuvastosta muutamia näytteitä. Pohjan Akan antamat ansiotyöt ovat samat mitä jo aikoinaan mysteeriolaitoksissa mystille eli kokelaille annettiin. Samat jotka Jeesus antoi. Ja ensimmäinen tehtävä  lähdettäessä puhdistuksen tielle on puhdistaa oma ajatusmaailma. Lemminkäinen saa tehtäväksi hiihtää Hiidenhirvi.

Ajatushan juoksee meillä nopsasti kuin hirvi. Ja se on hiidenhirvi koska se on ollut pahan palveluksessa. Ajatus on myös kylmän looginen, siksi hiihtäminen kylmässä talvisessa maisemassa. Ilmarinen yltiöpäisenä yrittää kovaa hiihtäen saada hirveä kiinni kuitenkaan siinä onnistumatta.

Vasta kun hän pyytää jumalilta ja luonnolta apua ja rupeaa hiljakseen hiihtelemään, eli tyynnyttää itsensä, onnistuu hän saamaan ajatuksensa hiidenhirven kiinni ja pysähtymään.

Mutta Lemminkäinen kun oli, niin ajatteli siinä hirveä katsellessa, että olisi tuon taljalla mukava nuoren neidon kanssa makaella, jolloin hirvi ponkaisi häneltä taas karkuun ja juoksemaan vanhoihin ajatustottumuksiin. 

Ilmarinen sai vastaavasti Pohjanakan ihanaa neitoa tavoitellessaan ensimmäiseksi tehtäväkseen kyntää kyinen pelto, jonka hiisi ennen kynti, oma poika kesken jätti.

Meidän aivommehan ovat kuin kynnöspelto, jonka Hiisi on venkuroiden kyntänyt eli ajatuksemme ovat viihtyneet itsekkyyden ja pahan palveluksessa. Kyyn’isyys eli kyynisyys on meitä hallinnut, ja siksi aivomme ovat tulleet kyiseksi pelloksi. Sieltä tuli kyitä kynnökselle, käärmehiä käännökselle kun Ilmarinen kynti, eli pahat ajatukset nousivat pintaan ja poistuivat. 

Pohjanakan oma poika jätti kyntämisen kesken. Mitä se tarkoittaa? Pohjanakkahan on yhtä kuin Lusifer valontuoja Raamatussa, joka sai Jumalalta tehtäväkseen kasvattaa ihmiskuntaa korkeampaan ymmärrykseen. Teosofian mukaan meidän korkeampi Minämme on lusiferinen, jonka kautta valo meihin lankeaa. Eli persoonallinen ymmärrys on korkeamman järkemme, Minuutemme eli manaksen poika, joka elämä elämältä jättää hommat kesken, eikä ole saanut puhdistustyötään päätökseen. 

Ilmarinen, joka on jo edistyneempi totuudenetsijä, pyytää ja saa Pohjanneidoltaan eli Minuudeltaan neuvon: ”Aura kultainen kuvoa, hopeainen huolittele, sillä kynnät kyisen pellon käärmehisen käännättelet. Minuutemmehan katselee meidän kaikkia käyttövälineitämme eli aurojamme ja antaa sen mukaan neuvoja.

Ja hän neuvoo tällä sanonnallaan, että luo ajattelullasi sellainen ylevä maailmankuva, että pääsi ympärillä oleva aura muodostuu kultaiseksi, kuten taiteilijat ovat pyhimyksille kuvanneet. Sillä maailmankuvalla kynnät kyyt eli itsekkyyden pois tästä aivopellostasi.

Hopeainen huolittele. Ilmarinenhan oli jo takonut edellisten elämiensä myötä Samporuumiinsa eli eetteriruumiistamme muodostuvan ikuisen käyttövälineen eli kirkastusruumiin valmiiksi. Sitä piti myös vielä viritellä, huolitella. Selvänäkijähän näkee meidän eetteriauramme eli voimaruumiimme hopeanhohtoisena eli helmiäisenä. 

Meillä ihmisillä on jokaisella oma maailmamme. Katselemme täällä dualistisessa maailmassa asioita vielä hyvän ja pahan perspektiivistä käsin ja tuntuu että hyvät ihmiset yleensä hyväksyvät vain hyvän olemassaolon, ja näin ollen paha saa siten tuomion.

Hyviä ihmisiäkin hallitsee näin ollen vielä tuomion henki niin kauan, kunnes huomaavat pahankin takana tapahtuvan välttämättömyyden ja tarkoituksenmukaisuuden. Emmehän me tuomitse lapsiakaan, jotka eivät vielä osaa, ja tekevät sen tähden tyhmyyksiä, mutta oppivat niistä. 

Pahahan on vain hyvän takapuoli. Ilman sitä ei hyväkään voisi ilmetä. Hyvä ja paha elävät siten vain toistensa olemassaolosta kuin nuori pari. Niiden välillä vallitsee vetovoiman laki. Elämä ilmeneekin liikkeenä tässä dualismissa kahden polariteetin välillä. Jos. otetaan paha pois, hyväkin katoaa. Tietämättömyys lienee ainoa paha maailmassa.

Oikea tieto vapauttaa ihmisen tästä dualismin hajataitosta, ja poistaa sen malkan eli tukin joka tukkii meidän näkemistämme. Hyvä ja paha ovatkin vain meidän korvien välissä. Minkä toinen näkee hyvänä, saattaa toinen nähdä pahana.

Päästäksemme tietoon, on meidän ensin opittava näkemään että maailmassa kaikki on järjestyksessä. Ainoa paikka missä on epäjärjestystä, on meidän oma tajuntamme.

Me näemme niin kauan maailmassa pahaa ja hyvää, kun emme niiden tarkoitusta täysin ymmärrä.

Detlefsen sanoi tämän asian hauskasti: Jos aamulla oma peilikuva ei miellytä, ei kenenkään mieleen tule moittia peiliä siitä. Mutta maailmaa, joka vain peilin tavoin heijastaa meitä itseämme, me olemme valmiit moittimaan ja tuomitsemaan. Kuitenkin epäystävällisille kasvoille peilissä tarvitsee vain hymyillä, ja se vastaa hymyyn varmasti. Näin maailmakin. 

Onkin hienoa huomata, että paljolti jo sivistyneessä Euroopassa on vapauduttu koston mentaliteetista, pahan pahalla rankaisemisesta, ja herätty etsimään ihmisten väärien tekojen takaa todellisia syitä.

Poistamalla pahaa tai tekemällä hyvää voimme kyllä muuttaa maailmaa, mutta ei juurikaan parantaa. Mitä meidän sitten tulisi tehdä?

Ja nyt tullaankin sitten todelliseen rajakokemukseen, johon meidät kaikki ihmiset on kutsuttu. Meidän tehtävämme on tuoda Taivasten Valtakunta tänne maanpäälle asti. Ja tämä valtakuntahan on sisäisesti meistä itsestämme löydettävissä.

Jotta tähän työhön voimme osallistua pitää meidän luonnollisesti ensin parantaa itsemme, jotta ymmärryksemme alkaa tajuamaan mikä on totuudesta käsin hyvää eli tosihyvää eikä vain persoonallisuuden kannalta nähtynä hyvä, sillä maailmassahan tehdään vielä hyvässä tarkoituksessa eniten pahaa. Ja ihmiset jotka eivät ole puhdistuksen tien kautta kulkeneet, vaan ovat ennenaikaisesti herättäneet jopa yliaisteja itsessään helposti johtavat ihmisiä harhateille. 

Millään rajakokemuksilla ei ole mitään merkitystä, elleivät ne johda meitä korkeampaan ymmärrykseen ja sen kautta tosihyviin oikeisiin tekoihin.

Veltto Virtanen sanoi sen näin: Sanan pitää tulla lihaksi, mutta se ei riitä, sen pitää tulla lihaksiksi, muuten se menee ihan läskiksi…. 

Kalevala on kokonaisvaltainen kuvaus ihmisen henkisestä kehitystiestä.

Tietäjät ovat sanoneet, että siinä on ihmisen ja kansakunnan pelastus, kun nainen astuu johtotehtäviin. Kalevalammekin on siksi koko’naisvaltainen kuvaus ihmisen henkisestä kehitystiestä. Pohjan akka komentaa ja kouluttaa siellä kalevaisia uroita, jopa Väinämöistäkin. Onko hän siis viisaampi kuin partasuut uroot, jotka hänen ihanaa tytärtään tavoittelevat. Tai onko meidän naispresidenttimme edeltäjiään viisaampi.

Pohjan Akka Kalevalassa vastaa Raamatun Lusiferia, niin kuin jo sanoin, ja joka langettuaan maahan  muuttui kirkkojen kiroamaksi Saatanaksi. Hän oli kuitenkin yksi pääenkeleistä Jumalan neuvostossa. Lusifer otti Jumalalta tehtäväkseen ihmiskunnan kasvattamisen pahan ja hyvän eli kepin ja porkkanan avulla. Porkkana on se joka pitää tämän aasin liikkeessä ja keppi pitää oikeassa suunnassa.

Kalevalan Pohjanakan porkkana on hänen ihana tyttärensä ja keppinä ansiotyöt. Ja työmaana on ihmisen sielu. Ja mitä se nainen sielussamme kuvaa, siitä on nyt kysymys.

Onko tämä Pohjanakan käyttämä valta, jolla hän hallitsee ja kouluttaa kalevalaisia uroita koko’naisvaltaista siinä mielessä, että se on naisellista vallan käyttöä?

Ei ollenkaan.

Ihmisten vallankäyttöhän on lähes aina väkivaltaa. Me ihmiset olemme vielä puolinaisia ihmisenä ja siten vasta ihmisiksi kasvamassa. Me olemme vielä joko miehiä tai naisia eli vajavaisia.

Todellista hyvänvaltaa on vain viisailla, niillä, jotka parhaiten palvelevat. Kosminen hierarkia ilmenee meille näkymättömänä palvelemisena, ei koskaan vallankäyttönä. 

Aivan kuten me huolehdimme kotieläintemme hyvinvoinnista huolehtivat meitä ylemmät näkymättömät hierarkiat meidän tarpeistamme. Emme vain sitä tiedosta, puhumme siksi vain sattumista, joita elämässämme tapahtuu.

Meidän tehtävämme on kuitenkin päästä ymmärtämään mihin elämä pyrkii meitä ohjaamaan. Emmehän me aina vielä ymmärrä omaa parastamme.

Meille viestitetään monilla eri tavoin, kun avaamme vain silmämme näkemään. Nämä viestit tulevat useimmiten vertauskuvina, ja siksi emme ole ymmärtäneet kiinnittää niihin huomiota. 

Meitä etenkin miehiä ohjaa vielä rationaalinen ajattelu eli järkeily, emmekä anna itsessämme tilaa irrationaalisille eli järkeenkäymättömille asioille, ja siksi jäämme osattomiksi monista elämän salaisuuksista.

Perinteinen naisenmalli taas elää enemmän tunteen ohjaamassa maailmassa ja vaistoaa intuitiivisesti miestä paremmin elämän sisäisiä tärkeitä asioita. Mutta tunne vie vielä moniin harhakuvitelmiinkin, ellei äly ole sitä ohjaamassa. Siksi naiset miehittävät kirkotkin vielä lähes 80 prosenttisesti. 

Onneksi nyt maailma on niin muuttunut, että naisetkin on koulunpenkiltä lähtien pistetty ajatustaan kehittämään, että on löytymässä tasapaino ajatuksen ja tunteen välille ja siten ristiriita tältä ristiltämme poistuu. Ristiltä joka ihminen on kädet sivuille levitettynä.

Nainen joka ruumiillisessa päivätajunnassaan on luonnostaan herkemmin oikean aivopuoliskon kautta tulevan intuitiivisen opastuksen alainen saa siten helpommin viisaan toimintamuodon, jos oikea tunne saa älyn peräsimekseen. Silloin syntyy ymmärrys, joka foneettisesti jo on ympyrä eli jumalainen muoto. 

Ymmärryshän meissä miehissäkin voi syntyä, kun puhdistamme sydäntämme ja siten herätämme oikean aivopuoliskomme intuition eli omantunnon äänen itsessämme. 

Lapsen tieto, naisen muisti, ei oo partasuun urohon, eikä miehen naisekkahan, sanoo Kalevala. Miehen naisekkahan eli tunneälyä Kalevala pitää korkeimpana tiedostamisen muotona. 

Kalevalassa tämä pään ja sydämen, vasemman ja oikean aivopuoliskon, miehen ja naisen yhtymisen vertauskuvallinen prosessi ilmaistaan siinä kun vaakalintu valkeinen eli tasapainon valkea lintu ihmiseen laskeutuu. Valkea lintuhan kuvaa vertauskuvallisesti pyhää henkeä eli jumalaista järkeä, joka tuo samalla jumalaisen hyvän tahdon ihmiseen.

Tiedehän ei ole ihmisestä tahtoa löytänyt, on vain himot ja halut, jotka kuiskivat korvaamme olevansa meidän oma tahtomme.

Aivan kuten maallisessakin vihkimisessä sanomme papin edessä tahdon tahdon, niin tuntuu ainakin, että meidän tajuntaamme hallitsee siinä vaiheessa hyvä tahto, joka näkee puolisossaan ulkonaisesti sen ihanuuden, joka hänen oma sisäinen olemuspuolensa on. Naisen eetterikehohan on miehinen ja miehen naisellinen. 

Jos sitten katsomme mitä tässä vaiheessa sielussamme tapahtuu kun vaakalintu laskeutuu, niin Kalevala kuvaa sen siinä kun Väinämöinen etsii syntysanoja Vipusen vatsasta. Vipunen edustaa Kalevalassa luonnon muistia eli akhassaa, johon pääsemme syyruumiissamme, Minuutemme käyttövälineessä eli kehossa. Vipunen ei anna tietoa ennen kuin Väinämöinen sytyttää tulen Vipusen sydämen alle.

Koska Kalevala kuvaa ihmisessä itsessään tapahtuvia prosesseja, tarkoittaa tämä, että vasta kun sydäntshakramme eli tämä sydämen kohdalla oleva voimakeskuksemme syttyy toimimaan, voi syntyä yhteys sydän- ja päälakitshakran välille, jolloin ihmiselle aukeaa henkinen todellisuus eli Minuutemme maailma, Taivasten Valtakunta.

Tämä on se lopullinen naisen ja miehen yhtyminen meissä henkisen anatomian mukaan. Silloin olemme vasta ihmisiä, kokonaisia ihmisiä eli ihme’isiä.

Olemme yhtä isämme kanssa, niin kuin Jeesus sanoi: ”Joka näkee Minut, näkee Isän”.

Maaäitimme, eli tässä fyysisessä olemuspuolessamme nainen meissä, on synnyttänyt neitsel’isyyden kautta Jumalan pojan meissä. Meissä on jumalainen olemuspuolemme syntynyt päivätajuisuuteen asti. Silloin me koemme olevamme jumalan poikia.

Se on ainoa rajakokemus jota kannattaa tavoitella. 

Tällä kapteenilla, jonka laiva oli kovassa myrskyssä, oli pieni oma poika mukanaan. Matkustajat tällä laivalla olivat peloissaan, sillä vettä pärski joka puolelle. Kuka oli kyyristyneenä nurkkaansa rukoilemaan, kuka kiroilemaan huonoa tuuriaan, kun oli tälle matkalle lähtenyt. Mutta tämä pieni poika kulki ihmisten parissa ja koitti rauhoitella heitä.

Kun häneltä kysyttiin: ”Kuinka sinä voit olla noin rauhallinen, etkö yhtään pelkää”? Niin tämä pieni poika vastasi kirkkain silmin: ”Eihän meillä ole mitään pelättävää, sillä kapteeni, joka tätä laivaa ohjaa on minun isäni. 

Tällainen lapsenomainen luottamus, joka kuitenkin perustuu tietoon elämää ohjaavien hyvien voimien todellisuudesta, vapauttaa meidät kaikesta siitä mitä me vielä pidämme pelottavana ja pahana.