Esitelmä kalevaisesta viisaudesta

Kalevainen viisaus nykyajassa  

Koska nyt on kyse kalevaisesta viisaudesta, paneudumme siihen mitä meiltä edellytetään Kalevalankin mukaan, jotta meistä laulun mahtajia voi syntyä. Sellaisia kuin Väinämöinen:

    Lauloi vanha Väinämöinen: järvet läikkyi, maa järisi,

vuoret vaskiset vapisi, paaet vahvat paukahteli,

kalliot kaheksi lenti, kivet rannoilla rakoili.

     ”Jos teillä olisi uskoa sinapinsiemenenkään verran, niin te voisitte sanoa tälle vuorelle: 'Siirry täältä tuonne, ja se siirtyisi, eikä mikään olisi teille mahdotonta." Sanoi Jeesuskin.

     Mikä on tämä todellisen uskon ja sanan mahti? Teosofia sanoo, että se on jumalainen tahto, joka meissä voi herätä. Todellinen usko ja jumalainen tahto ovat yksi ja sama asia.

     Niin kuin teosofia, niin myös Kalevala opettaa mitä meidän tulisi tehdä, jotta se usko meissä heräisi.

     Nykyinen Suomen kansa ei tätä opetusta ole Kalevalasta löytänyt, eikä osannut arvostaa sitä siksi henkisenä oppikirjana.

     Materialistinen tiede eikä kirkkokunnatkaan ole tätä uskon tietä sieltä löytäneet. Voisi jopa sanoa, että ulkomailla nykyään Kalevalan arvostus on laajempi kuin meillä, koska Kalevala aukeaa syvällisesti vain teosofisen aatemaailman avulla, ja teosofeja on maailmalla jo paljon.

     Joten siis lukemalla teosofisia kirjojako Kalevalankin viisaus meille paljastuu? Näinkö helppoa se onkin?

     Tiede on tarkkaan sana sanalta Kalevalan tutkinut, eikä ole sieltä juuri viisautta löytänyt, pelkkää pakanallista tarua, taikauskoa ja ihmisten jokapäiväistä kansanperinnettä vain.

     Ovatko siis teosofit viisaampia, kun löytävät Kalevalan vertauskuviin kätkettyä syvällistä ikiaikaista jumalviisautta sieltä.

     Tuskinpa viisaampia, sillä pelkällä tiedolla ja lukemisella ei viisaaksi tulla, mutta heillä on suuremmat mahdollisuudet kuin materialistisen tieteen oppineilla päästä ymmärtämään miten viisauden lähteille päästään ja löydetään tie.

     Tekstit aukeavat myös yhä syvemmin ja syvemmin mitä enemmän niitä elämässään pohtii ja pyrkii noudattamaan.

     Meidäthän on luotu Jumalan kuviksi, ja siksi meistä on löydettävissä tämä jumalainen lähde jokaisesta.

     Mutta jos joku ottaa musta kuvan, niin siitä tulee pelkkä musta’kuva, minä kun en ole vielä valaistunut tästä jumaluudestani.

     Se musta kuva ei kerro paljoakaan minusta, puhumattakaan Minuudestani. Mustassa ei ole hengenvalo meille näkyvänä läsnä, kuten ei minunkaan persoonallisuudessani, joten tästä Jumalan kuvastani saa vain irvikuvan aisteilla ja ulkoisilla vempaimilla. Mutta Minä Itse olen aivan jotain muuta.

     Tiede tutkii kuitenkin syvällisesti kuolleita mustia kirjaimia, eikä vielä pysty näkemään pyhien kirjojen sitä valkeaa aluetta rivien välissä, johon on kätketty syvällistä jumalaista viisautta sitä ymmärtäville.

     Älykäs ihminenhän ei välttämättä ole viisas. Akateeminen oppineisuus pikemminkin monesti vie yhä syvemmälle materialistiseen maailmankuvaan, ja siten kauemmaksi viisastumisen tiestä, kuten Kalevalassa Joukahaisen. Ehkäpä siksi älykkäistä insinööreistä on niin paljon vitsejä väännetty.

     Mutta se mikä koulunkäynnissä on hyvää, on se että oppii keskittyneesti ajattelemaan. Sillä ajatuksen hallinnasta henkinen tiekin alkaa.

     Ihmiset ovat nyt kouluissa saaneet älyään herätellä, mutta älykkääseen tunnekasvattamiseen paneudutaan ehkä enemmän vain Steinerkouluissa.

     Vielä ei ymmärretä, kuinka tärkeää olisi näiden molempien puoliemme tasapaino, jotta Kalevalan vertauskuva vaakalintu-valke’inen eli Pyhä-henki voisi meihin laskeutua. Vain järkevöityneellä tunne-elämällä on oikea suunta.

     Koska tietäminen on aina myös taitamista, eli työn ja kokemusten kautta opittua, niin ei viisaaksi tulla kirjoja lukemalla, vaan selviytymällä elämän eteemme tuomista haasteista.

     Kalevala pohjimmiltaan edustaakin sitä henkistä okkulttista eli salattua tietä, jota vanhanajan mysteeriolaitoksissa opetettiin vain valituille ihmisille.

     Perusteet tälle tielle ajatteluun herännyt ihminen saa kyllä teosofiaa lukemalla ja aivan selkokielellä vielä.

     Mutta se on kuitenkin vielä vain kuin ruokalistaa lukisi, siitä ei tulla kylläiseksi.

Mutta miksi sitten vaivautua vielä Kalevalaakin tutkimaan, joka on kätkenyt tietonsa vaikeasti avattaviin vertauskuviin, jos teosofia jo meille kaiken tietämisen arvoisen paljastaa?

     Ehkäpä siksi, koska jumalaiset tiet ovat moninaiset ja vertauskuvilla on voitu ilmaista sellaista tietoa, jota ei sanoilla voida kovin helposti ilmaista. Niillä voidaan myös kokonaisvaltaisemmin kuvata tiettyjä asioita. Vertauskuvat herättävät myös meidän mielikuvituksemme.

     Runossaan Alla kasvon kaikkivallan Eino Leino kysyy Jumalaltaan: ”Kuinka paljon näin vajavainen ihminen voi Jumalasta tietää”, ja Jumala vastaa: ”Hän tulee luoksesi siinä, mikä sinussa on parasta”. ”Minun parastani on mielikuvitus”. ”Siispä tulee hän luoksesi mielikuvituksesi kautta”.

     Jumalaista viisautta ei Kalevalastakaan löydä älyllä, ellemme nyt pidä oikeamielistä ajattelua viisautena. Tietoa ja aavistusta kyllä löytää siitä mitä viisaus voisi olla, ja viisastumisen tien myös löytää, jota lähtemällä kulkemaan ihminen voi vasta viisastua. Kalevala edustaa siis okkulttia eli salaista tietä ihmiseksi kasvamisessa.

     Elikä homo sapiens, mikä tarkoittaa viisas ihminen on meissä vasta mahdollisuutena tai jo kasvamassa.

     Viisaaksi ei tulla yrittämällä herättää tshakrojamme eli voimakeskuksiamme toimimaan ennenaikaisesti, tai muilla kepulikonsteilla, joita nykyaikana ihmisille kovasti opetetaan.

     Meidän on muistettava, että okkultismia on ainakin kahdenlaista. On psyykkistä ja henkistä laatua. Psyykkinen eli sielullinen, sisäinen aisteille näkymätön ilmiömaailma, on kenenkä vain saavutettavissa kulkematta puhdistuksen eli viisastumisen tietä. Silloin operoimme ainoastaan alemmalla näkymättömällä tunne- ja älytasolla.

     Henkisille tasoille pääsyn ehtona on puhdistautuminen kaikesta siitä, joka on vielä kuoleman alaista meissä.

     Tunne ja ajatusmaailma ovat ensin saatava pois itsekkäistä pyrkimyksistä, jos mielii henkensä yhteyteen.

     Väläyksiä ja ohjeita kyllä Korkeammalta Minuudeltamme voimme tajuntaamme saada, mitä ja miten puhdistautua.

     Eli henkinen pyrkimys, vaikka se ei enää pyrkimystä sanan varsinaisessa mielessä olekaan, on alemmalle persoonallisuudellemme luopumista, kuolemista. Niin kuin Juise Leskinenkin sen laulussaan totesi että: Elämä on kuolemista. Voisi siihen vielä lisätä, että henkinen elämä.

     Henkinen pyrkimys kuvastuu siinä kun sanotaan: Isä tapahtukoon sinun tahtosi eikä minun. Tällä Isällä tarkoitetaan tietysti meidän omaa jumalaista henkeämme, joka on meidän persoonallisuutemme Isä ja luoja ja lähin Jumalamme, eikä suinkaan henkimaailmasta tulevia henkioppaita, jotka ihmisiä nykyään kovasti kiehtovat.

     Eli me emme persoonallisesti pyri tulemaan joksikin, vaan olemme korkeimman ymmärryksemme oikeamielisessä ohjauksessa, ymmärtäen, että näin minun tulee olla ja eleä, jotta oikein eläisin.

     Tätä Jeesus tarkoitti painostaessaan oikeamielisyyden merkitystä.

Kalevalan viisaus onkin nyt siinä, että se opettaa henkistä tietä vertauskuvissaan, täydelliseksi ihmiseksi kasvamisessa.

     Ilmarinenkaan joka pääsi oman henkensä eli Pohjan-neitonsa yhteyteen ei lähtenyt pohjolaan neitoaan tapaamaan vesitse eli psyykkisen, astraalisen tunnemaailman kautta, tietäen sen petollisuuden, sillä hänet oli jo aiemmin saattanut Pohjolaan Väinämöinen, hänen korkeampi tajuntansa.

       Kuinka toisin onkaan nykyajan monet oppisuunnat, psyykkisine pyrkimyksineen .

Tässä suhteessa Kalevalalla on paljon opetettavaa ja annettavaa nykyajan ihmisille kuten teosofiallakin.

     Molemmat edustavat sitä ikiaikaista viisautta, joka ei siis ole vanhaa viisautta, vaan aina yhtä tuoretta, ajassa muuttumatonta.

     Mutta psyykkiset maailmat viehättävät meidän persoonallisuutta, joka etsii vielä elämän onnea, eikä ole vielä oppinut sitä, että onnen tavoittelu on aina onnetonta.

     Elämä itse ei kuitenkaan halua meidän olla onnettomia.

Mutta miksi se sitten antaa meidän kompastella elämän eteemme tuomissa pahalta ja hyvältä tuntuvissa esteissä? Persoonallinen hyväkin näyttää olevan yksiä kompastuskiviämme.

     Eikö meidän pidä sitten pyrkiäkään hyviksi ihmisiksi. Ei, sillä tästä pyrkimyksestä tulee jo este. Emme pyrkimällä hyviksi ihmisiksi saavuta viisautta. Me tulemme vain hyviksi ihmisiksi jos hyvin käy. Persoonallinen hyvä on vain pahan toinen puoli, etten sanoisi takapuoli.

     Niin pitkä on matka ja kivinen tie ja usein se käytävä liukaskin lie. Voisiko sanoa, että olette jo oppineet olemaan kompastelematta ja liukastelematta koska olette tänne asti selvinneet.

       Olette tämän tason vaaroja oppineet välttämään, vaaroja jotka ovat fyysisiä, sielullisia ja henkisiä opettajiamme.

     Henkinen kasvu on tajunnan kasvua. Vasta kun lakkaamme joksikin pyrkimästä, ja opimme luopumaan itsekkäistä siteistämme henkemme ohjauksessa, voimme viisastua ja löytää todellisen onnen, jonka elämä on meille varannut ja joka ei ole enää pelkkää onnea vaan autuutta.

     Joku viisas on sanonut; ”On takaisin maksettava aina, joka onnen hetki ja otettu laina”.

Eli kaikki persoonallinen itse hankittu onni on vain lainaa elämältä, mikä on maksettava jollakin tavoin aina takaisin. Elämässä tulee meille kyllä onnen hetkiä, jos olemme niitä ansainneet.

     Totuudenetsijän, joka on päässyt omalla tiellään tietoon elämän tarkoituksesta, on aina helpompi luopua siteistään ja maksaa velkojaan koska tietää näin vapautuvansa turhista taakoistaan.

     Totuudenetsimisessä ei ole huonoja ja hyviä teitä, on vain sopivia teitä. Koska on erilaisia ihmisiä, tarvitaan myös erilaisia teitä, jokaiselle sopivia.

     Toiset menevät suoraa ja jopa lyhyttä tietä, toiset joutuvat kulkemaan vielä pitempää mutkaisempaa tietä, jos eivät ole edellisissä elämissään tietä tallanneet.

     On myös monenlaisia lyhyitä ja pitkiä rinnakkaisteitä, emmekä siksi pysty tietämään emmekä arvostelemaan minkä pituista tietä muut kulkevat.

     Aikoinaan Viisauden-mestarit etsivät Lontoon henkisintä ihmistä ja päätyivät erääseen laitapuolen kulkijaan.

     Kristikunnassa kuljetaan omaa tietä, mutta päämäärä on sama. Siellähän, ikävä kyllä, 300 luvulta lähtien on korppikotkain kiivaudella taisteltu tähden tyhjäin nimien. Tahdoimme dogmein, oppein oikeudella, syöstä veljemme pätsiin kauhujen.

     Nämähän ovat Max Heindelin sanoja, ja hän jatkaa: Ei Luojaa rakasta ken vihaa toista, ken murhaa veljen sielun sydämen. Ken pauhaa helveteistä tuomioista, ei tarkoitusta tunne ihmisen.

     Olemmehan onneksi jo paljon vapautuneet näistä Max Heindelin aikaisista tuomion julistajista, jotka tietämättömyydessään pitivät vain omaa tietään oikeana.

     Jäänteethän tästä tuomion hengestä ovat tänäpäivänäkin vielä eräissä nimissä, kuten tuomiokirkko, tuomiokapituli, tuomiorovasti, tuomiosunnuntai ym.

     Kun katsomme mikä ihmiselämässä on ollut parasta aikaa, niin eittämättä on se ollut tuomion vastakohtaa eli sitä aikaa kun on saanut kokea rakkautta.

     Siksi meidän on helppo myös mieltää, että sellaisen opetus ja olotila olisi parasta ihmiselle ja siten myös elämisemme päämäärän tarkoitus, ja senhän nämä entiset tuomion julistajatkin jo ymmärtävät.

     Ja tähänhän pohjimmiltaan kaikki uskonnot ja mytologiat ovat aina koettaneet ihmisiä johdattaa ja vertauskuvissaan ovat yhdistäneet maallisen rakkautemme jumalaiseen päämäärään.

      Juutalaisuudessa, koska se oli patriarkaalista, puhuttiin taivaallisesta ylkästä eli sulhosta, jota tavoiteltiin.

       Mutta Kalevala puhuu Pohjan-neidosta jota meidän tulee elämässämme ensin etsiä, ja hänen kansaan vihkiytyä. Onko siis Kalevala matriarkaalinen? Kyllä, ja Kalevalassa siksi ilmenee suurempaa viisauttakin kuin Vanhassa testamentissa.

     Kun tämä ymmärretään esoteerisesti niin karitsoilla ja lampailla tarkoitetaan Minuutemme inspiroimia valkean puhtaita jumalaisia ajatuksia, joita meidän tulisi ruokkia ja hoivata itsessämme, jotta jumalainen rakkaus meihin sen myötä virtaisi.

     Viisastumisen tie johtaa meidät aina maallisesta rakkaudesta eli lemmestä jumalaisen rakkauden lähteelle. Ensimmäiset ohjeet Jeesukselta ovatkin olla suuttumatta eikä ajatuksissakaan enää epäpuhdas.

     Vastaavuus Kalevalassa tuo tähän lisää ymmärrystä. Ilmarinen saa korkeammalta Minuudeltaan eli Pohjan-neidolta neuvon, kuinka puhdistaa tämän ajatusmaailmansa kyistä käärmehistä:    ”Aura kultainen kuvoa, sillä kynnät kyisen pellon, käärmehisen käännättelet”.

     Eli luo oma elämäsi ylevimpien rakastavien ajatustesi mukaiseksi, joka hetki tarkkailemalla itseäsi, silloin pääsi ympärille muodostuu kultainen aura, eli niin kuin taiteilijat ovat sen kuvanneet pyhimyskehänä pään ympärillä.

     Jumalaiseen rakkauteen ei ole oikoteitä.   Meidän tehtävä on puhdistuksen tiellä vapautua esteistä, jotka pitävät meidän tajuntamme tiukasti kiinni vielä tässä mammonan maailmassa.

     Niin kuin äsken sanoin, niin se mitä me persoonallisesti koemme ja sanomme rakkaudeksi, on vielä maallista lempeä.

Vaikka lemmenlaulussa sanotaankin: Vaik hukkuisi maa, kahden jäisimmekin, lemmen seitsemäs taivas on meidän. No sehän on vielä kuolemammekin jälkeen yksi persoonallisista tasoistamme.

     Kalevalassa luontoäiti kun herättää Lemminkäisen uuteen ruumistukseen käskee mehiläisen hakemaan Lemminkäiselle hengen yhdeksännestä taivosesta, luojan kellarista, kamarista kaikkivallan.

     Elikmso-spacerun:yeskä meidän henkemme taso on yhdeksännessä taivaassa, joka on jumalaisen Minuutemme alin taso eli kellari, kuten Kalevala sen sanoo. Ei siis ole kovin helposti tavoitettavasta kyse.

     No näitä jaotuksiahan on monenlaisia, riippuen siitä miltä kantilta asioita katsotaan.

Lähes kaikki ns. kristilliset opit ovat jo löydettävissä vanhemmissa uskonnoissa ja mytologioissa.

     Tosin ne ovat kätketty monesti vertauskuviin, niin kuin Kalevalassakin. Siksi Jeesuskin puhui kansalle vielä vertauskuvin, sillä "listijöitä" olisi tullut liikaa näille kansalle vielä käsittämättömille opetuksille, joita monia ei sitten kirkkokaan syvällisemmin ymmärtänyt.

     Ei Jeesus eikä Väinämöinenkään ole onneksi meitä jättänyt vaan inspiroivat ja aukaisevat vieläkin totuutta etsivien ihmisten ymmärryksen silmän tajuamaan kirjoituksia syvemmin.

     Etsikää, niin te löydätte, anokaa, niin teille annetaan, kolkuttakaa, niin teille avataan.

Kalevalassa Ilmarinenkin oli taivon kannen takoja, kolkuttaja, joka sitten seppänä takoi, eli toteutti, jumalaisen inspiraationsa myös käsin eli käsitti ne.

     Näinhän Jeesuskin kehotti meitä tuomaan Taivasten Valtakunta maanpäälle, oikeamielisen tajuntamme ja toimintamme kautta.

     Jeesuksen aikana ajan laatu oli sellainen, että Taivasten Valtakunta oli tullut lähemmäksi ihmisiä.

     Siksi Jeesus sanoi kansalle että nyt on otollinen aika tehdä parannus, nyt on helppo muuttaa elämänsä suuntaa, nyt on helpompi olla hyvä kuin paha.

     Me lähestymme jälleen samaa ajan laatua Vesimiehen ajassa mitä elettiin Jeesuksen aikana kalojen aikakaudessa .

     Siksi näkymätön maailma on tullut jo lähemmäksi ihmisiä, ja monet ovat joutuneet kosketuksiin astraalisen maailman kanssa, joka lähempänä persoonallisuuttamme avautuu helposti ensimmäiseksi.

     Kanavointi ja yhteys ylempiinkin maailmoihin ovat tulleet yhä yleisemmiksi. Mutta tämä on vasta alkusoittoa sille mitä tuleman pitää 100-200 vuoden päästä, kun eletään täysin sitä samaa ajan laatua kuin silloin kun Jeesus ilmeni maan päällä.

     Ihmisille tarjotaan tulevaisuudessa ja jo nytkin persoonallisuutta kiehtovia yhteyksiä ja kokemuksia näkymättömän maailman ja sen asujaimiston kanssa, etteivät kaikki teosofitkaan enää tiedä mikä on oikein, kuten Blavatsky jo varoitti aikoinaan.

     Ennen Jeesuksenkin aikaa monenlaiset profeetat kanavoivat Juudean kansalle jumalten sanomia, kuten nykyisetkin kanavoijat.

     Israelissa käydessäni otin kuvan patsaasta, jossa vanhanliiton profeetta Elias katkoi miekalla Paalinpalvoja pappien päitä poikki. Mikähän oli se Eliaan Jumala? Jeesus antoi mieluimmin itsensä uhrattavaksi.

     Hengen ja tiedon messuilla satuin kuuntelemaan esitystä jossa kerrottiin huomattavan ulkomaalaisen kanavoijan sanomia. Yksi oli tällainen: Jeesus temulee seuraavassa inkarnaatiossaan syntymään sotilaana, ja poistaa miekalla pahan maailmasta.

     Personallisuutta kiehtovat nyt jälleen uudet mahdollisuudet saada jumalaista tietoa helpolla tavalla ja kun se tuoja on jälleen itse Jumala. Mistä siis on kyse?

     Nythän meidän on jo mahdollisuus tietää mistä on kyse, kiitos mestareiden, Blavatskyn ja Pekka Ervastin.

     Neale Donald Walschin kirjat Keskusteluja Jumalan kanssa lienevät nykyisin yksi huomatuimmista profetioista, jossa on jo uudenliiton sanoma. Kuitenkaan siinä ei tule juuri mitään tietoa, jota ei jo olisi ollut luettavissa kirjoista. Tosin hänen Jumalansa on hyvin jumalviisas, jopa lähes teosooffi. Ollaanko ajassa siis menty eteenpäin.

     Miksi otin esitelmäni nimeksi Kalevalainen viisaus nykyajassa johtuu siitä, että Kalevala tuo meille kaiken tiedon mitä me tarvitsemme täydelliseksi ihmiseksi kasvamisessa.

     Tiedosta ei siis ole puutetta. Moni kirjoittaja on jo myös päätynyt samaan, minkä jo Jeesus aikoinaan ilmaisi sanoilla: Etsikää ensin Taivasten Valtakuntaa ja sen oikeamielisyyttä, niin kaikki muu siinä ohessa teille annetaan.

     Ja mitä se Taivasten Valtakunnan etsiminen on? Eihän se sitä voi olla, niin kuin uskovaisten pyrkimys on päästä taivaisiin, ja kanavoijien alempien taivasasukkaiden yhteyteen.

     Sillä jos me pyrimme taivaisiin, niin meistä kyllä saattaa tulla vain taivaivaisia. Sinnehän me jokainen viimeistään kuoleman jälkeen pääsemme, mutta Taivasten Valtakuntaan vain eläissämme, sillä sinne voi päästä vain puhdistuksen tien kautta. Silloin emme halaja enää itsellemme taivaspaikkaakaan.

     Siksi Jeesus painotti autuudenjulistuksessaan oikeamielisyyttä, ja jonka Suomen kieli paljastaa mistä se tulee se oikeamielisyys: oikeamiel’isyys.