Nainen meissä miehissäkin

Kalevalan naiset meissä                                                                                  

Tarkoitukseni on nyt puhua siitä mitä nainen Kalevalan mukaan meissä jokaisessa ihmisessä edustaa ja siitä miten se nainen ehkä saattaa olla jo minussakin miehenä pikkuhiljaa ulkoiseen ilmennykseen asti heräämässä.

Kalevala nimenomaan on kuva ihmisestä ja ihmiskunnan kehityshistoriasta ja se on jopa kokonaisvaltainen kuvaus ihmisen henkisestä kehitystiestä.

Meitä miehiähän tietysti edelleen ihmetyttää se, että miksi se kokonaisvaltainen on naisvaltainen ja että tullaksemme täydellisiksi ihmisinä meidänkin tulisi tulla peräti kokonaisiksi, eli kokonaan naisiksi, ollaksemme kokonaisia.

Sitäkö se tarkoittaa? Kalevala arvostaa ja kunnioittaa erityisesti naista ja asettaa naisen usein huomattavimpiin asemiin, niin että voidaan perustellusti sanoa Kalevalaa matriarkaaliseksi, sillä Pohjanakka komentaa ja kouluttaa näitä kalevaisia uroita, jopa itse Väinämöistäkin.

Onko hän siis Väinämöistäkin tietävämpi? Onko Suomen kielikin siis matriarkaalinen ? Uskoako tähän Suomen kielen viisauteen, vai pidänkö ehkä vielä kiinni menneisyyden patriarkaalisesta käsityksestä, että vain miehen ruumiissa voi henki täydellisenä ilmetä ja siten inhimillisen täydellisyyden saavuttaa.

Eli ovatko kaikki viisaudenmestarit miehiä. Siinä missä patriarkaalinen Raamattu puhuu Jumalan hengestä maailman luojana, puhuu Kalevala Ilman-Immestä, Veen-Emosesta, joka suorittaa kaikki vastaavat tehtävät.

Ukko Ilmoinen Jumala ei näytä juurikaan osallistuvan luomistyöhön.

Ilman Impi ikävystyi aikojansa aina impenä eläissänsä, aina yksin ollessansa ilman pitkillä pihoilla, tasaisilla tanterilla.  

Yksin oli, ei siellä silloin miestä näkynyt. Kalevala maalaa tästä maailman luomistapahtumasta pitkän, elävän, mielikuvitusta herättävän rikkaan kuvan.

                                                                               Luomiskertomus

  Kalevalan luomiskertomuksessa luojan ilmennyt, muodollinen, aineellinen puoli tuodaan naisellisena synnyttävänä neitseenä, kun taas miehinen ilmenemätön puoli tuulenpuuskana eli ilman virtauksena.

Pitäisikö nyt vain todeta että suurenkin naisen takana on aina kuitenkin mies.

Kun ajattelemme tätä ilmaa vertauskuvana, huomaamme kuinka elävä ja viisas se on, niin kuin yleensäkin Kalevalan vertauskuvat. Mehän emme voi havaita tyyntä ilmaa. 

Ainoastaan me voimme havaita siinä tummaa taustaa vasten auringon valaisemia pölyhiukkasia eli muotoja joita ilma kannattaa. Mutta kun tuuli puhurina puhaltaa kyllä siinä oksat putoaa. Näkymätön alkaa ilmetä.

Elämä ilmeneekin liikkeenä, värähtelynä kahden polariteetin välillä. Ilman toista ei toinenkaan voi ilmetä. Siksi kaikessa ilmenneessä on positiivinen ja negatiivinen eli miehellinen ja naisellinen puoli.

Mekin elämme vain niin kauan kuin tämä ilma, henki, meissä rytmisesti liikkuu. Suomen kielikin sen jo sanoo, että henki liittyy hengitykseen.

Ehkäpä sisäänhengitys on naisellinen ja uloshengitys miehinen puoli.

Raamatussa taas Jumalan henki liikkui vetten päällä. Ja Jumala sanoi: "Tulkoon valkeus", ja valkeus tuli. 

Tämä raamatun jumala kuin loihtii ilmennyksen esiin: siitä vain, suit' sait', ja luo ihmisen, miehen, omaksi kuvakseen ja vasta tämän miehen kylkiluusta naisen miehen seuralaiseksi.

Ei ole ihme, että Jumala on mielletty mieheksi ja mies siten nostettu naisen yläpuolelle ja nainen on saanut kantaa tätä taakkaa tuhansia vuosia.

Kyllähän historia tuntee monia kulttuureja, joissa naista on arvostettu ja jopa jumaloitu, ja   kyllähän mekin ymmärrämme että naiselliset muodot ovat pyöreämpiä ja siten ehkä jumalaisempia, mutta tarkoittaisikohan tämä Suomen kielen kokonainen että meidän tulisi olla sitä jo tässä aineen tasolla asti.                                                                                  

Äiti maa

Tämä äiti maahan on taivon kannen alainen eli naisellinen puoli - Veen Emonen - joka lopulta Väinämöisenkin synnyttää.

Tämä maanpäällinen maa-ilmamme on vielä suurimmaksi osaksi   vettä eli tunnetta, ja siten naisellista elementtiä.

Latinan kielessä meri on mare ja monikossa maria. Mariaa ei näin ollen sattumalta ole otettu jumaläidin eli Jumalan synnyttäjän nimeksi.

Äiti on taas latinaksi mater ja aine materia mikä vielä antaa lisätodistuksen tämän aineen tason naisellisesta tärkeydestä.

Äiti maa on kerran ehkä meistäkin Väinämöisen synnyttävä, ja kasvattava. Tästä pääsemme helposti ajatukseen, että tässä aineellisuuden täyteydessä eli naisellisessa puolessamme voimme tulla pyhästä hengestä raskaiksi, elikä täyttyä pyhästä hengestä, tästä jumalaisesta puolestamme, korkeammasta Minästämme.

Kalevalalaisittain sekin tuodaan naisena eli pohjan ihanaisena neitona, joka valaisee lopulta persoonallisen ymmärryksemme Pyhällä Hengellä, ja lopuksi täyttää sen kokonaan, eli syntyy tähän aineen maailmaan asti, meissä miehissäkin.

Kalevala alkaa ja päättyy tähän neitseelliseen synnytykseen. Kyseessä ovat Väinämöisen ja Kristuksen syntymät.

Olisikohan siinä jokin tarkoitus tai viesti takana. On sanottu: ”Joka näkee lopun alussa on raottanut ikuisuuden verhoa.” Kun puhutaan neitseellisestä synnytyksestä onko kyseessä siis ikuisuudessa eli henkisessä todellisuudessa tapahtuva asia.  

Taivasten valtakunnassahan ei naida, eikä mennä miehelään sanoi Jeesus. Onko siis mies tarpeellinen vain täällä dualistisessa maailmassa, henkisyyteen vielä pyrittäessä.

Onhan henki kai edelleen sukupuoleton, vai onko? Kuinka korkealle tai syvälle dualismi vastaavuutena yltää.

Voiko Mestari ilmetessään meille pukeutua kumpaan vaan sukupuoleen, vai onko eetterikeholla, jonka mestari on Samporuumiikseen takonut määräävä asema fyysisessä ilmennyksessä.

Ja missä vaiheessa se Sammon tavoin kokonaan pirstoutuu ihmiskunnan hyväksi. Onko se vain vertauskuvaa?

Nämä ovat varmaan sellaisia kysymyksiä, joihin emme heti yksselitteisiä vastauksia löydä,   mutta voimme näitä aatellessa päästä kuitenkin vähän syvempään ihmiskäsitykseen.

Jos tukeudumme loogiseen järkeemme, niin logiikan mukaan naisenkin ruumiissa voidaan saavuttaa mestarius niin kuin pappeus ja presidenttiyskin.

Eli niin ylhäällä kuin alhaallakin. Täällä ilmenevä on henkisten tasojen vertauskuvaa.

Ihmiseen on siten kätketty koko maailmankaikkeuden avoin salaisuus. Ihminen on makrokosmos mikrokosmoksena.                                                          

Olemmeko jo naisia vai vajavaisia

Onko tämä Kalevalan Pohjanakan käyttämä valta jolla hän hallitsee Kalevalaisia urhoja kokonaisvaltaista sitten siinä mielessä, että se on naisvaltaa? Ei ollenkaan.

Kun ymmärrämme, että Pohjanakka Kalevalassa vastaa Lusiferiä tai Saatanaa, joka kalevaisia uroita hyvän ja pahan koulussa pyörittää on hän siten yksi pääenkeleistä joka meitä puhdistuksen tietä kuljettaa kohti ihmisyyttä.

Mehän olemme vielä puolinaisia ihmisinä ja siten vasta ihmisiksi kasvamassa. Me olemme vielä joko miehiä tai naisia eli  vajavaisia.

Kalevala kuvaa tunnepuolemme ominaisuuksia lähinnä kolmen naisen kautta. Nimittäin Kyllikin, Ainon ja Marjatan. Samalla kun ne ilmentävät tunteen kehitystä, kuvataan niillä myös aikakausien vaihtumisia, ja monia muitakin tapahtumia, riippuen siitä millä avaimella avataan.

Kyllikki kuvaa Atlanttilaista aikaa jolloin ihmiset yleensä elivät vielä tunnepuolensa riepotuksissa. Sitä aikaahan ilmentää nykyaikana murrosikäiset nuoret. Se oli ihmiskunnan nuoruuden aikaa. Lapsuusaikahan elettiin Lemurialla. Ehkäpä Ahti poika Saarelainen joksi Lemminkäistä silloin kutsuttiin ja joka ryösti Kyllikin vaimokseen oli myös tunteissaan elävä kun oli punaverinen eli punakka. Kuinka tyypillinen naistenmies hän sitten olikaan kun hänestä sanottiin, että tuli mies mitä parahin, puhkesi punaverinen, joka päästänsä pätevi, kohastansa kelpoavi; vaan tuli vähän vialle, tavoiltansa turmiolle: ain’ oli naisissa eläjä, yli öitä öitsilöissä, noien impien iloissa, kassapäien karkeloissa. Tuon voisi tulkita myös niin, että siihen aikaan kun äly oli kehittymässä niin liika tunteellisuus oli miehelle viaksi laskettava. Tunteen voimalla kuitenkin suoritetaan suurimmat sankarityöt, mutta myös suurimmat hirmutyöt. Tunne imee voimansa sukupuolesta; siinä on sen heikkous, sanoi Pekka Ervast. Ihminen on silloin vielä tunteittensa orja ja liikkuu vielä hyllyvällä suolla, kuten Lemminkäinen ja Kyllikkikin. 

                                                                            Todellinen sydämen tie

Todellinen sydämen tien kulkija nykyään ei erehdy luulemaan himojen paloja elämän auringonpaisteeksi ja tarkoitukseksi, vaan etsii niiden takaa todellista pysyvää oikeaa tunnetta, joka ei tukeudu itsekkyyden tarjoamiin nautinnonhaluihin ja seksuaalisuuden viettelyksiin.

Alempiin tunteisiin ei voi   luottaa, ja siksi Kyllikki ja Ahti vannovat valoja pystyäkseen pitämään lupauksensa.

Mutta minkä arvoisia onkaan tunteen lupaukset, Kyllikki sortuu kohta kiusausten edessä.

Lemminkäinen lähteekin etsimään vakaampaa tunnetta Pohjan neidosta eli omastatunnostaan. Samporetkissä Lemminkäinen edustaakin jo sitten jumalaista tunnepuolta eli rakkautta.

Lemminkäisen äiti edustaa suurinta äidinrakkautta, joka pelastaa poikansa vielä kuoleman rajan takaakin: tuonelan virrasta, johon Märkähattu karjanpaimen hänet paloitteli alas koskia kohisemaan.

Ilman tätä runoa Kalevala olisi vähemmän uskottava kirja, sillä ilman jälleensyntymisen tosiasiaa olisi turha yrittää selitellä monia muitakaan asioita.

Mitenkä Kalevala sitten jälleensyntymää todistaa? Hyvinkin elävästi. Lemminkäisen äiti lentää tuonelan joelle joten kyse on muista tasoista, ja kerää poikansa palaset eli permanenttiset atomit ja skandhat, niin kuin teosofia asian ilmaisee.

Kokoaa ne muinaisille muo-oillensa eli taipumuksille mitä skandhat tarkoittavat, tai mihin raamatun leiviskät viittaavat. Laittaa sitten mehiläisen hakemaan hengen yhdeksännestä taivosesta, luojan kellarista.

Näin Lemminkäinen jälleensyntyy pikkuista parempana entistä ehompana. Eli siis entisaikoinaan, edellisissä ruumistuksissaan oppimaansa ehompana.

Kuitenkin entiset kujeet olivat tallella: viel oli vähän vajalla: tuolla tuntoni makaapi, noissa pohjan neitosissa, kaunoisissa kassapäissä. Ihminen ei kovin helpolla opi ja edisty. 

                                                                              Sielullinen kauneus

Aino edustaakin jo kehittyneempää tunnetta jota voisi kuvata sielullisella kauneudella.   Ja onhan hänellä sen vuoksi jo tasokkaampi kosijakin kuin Kyllikillä.

Kuitenkaan hän ei ole valmis itsenäisyydestään luopumaan, ja menemään Väinämöiselle tuolle vanhalle ikävälle ilottomalle viisaudelle, jotta hän ev. Marian tavoin olisi synnyttänyt Kristus-lapsen.

Aino halusi kuitenkin vielä elää nuoruutensa suurissa unelmissa ja niiden tuomissa tunnelmissa mieluimmin kuin lähteä sille ikävälle tielle minkä hän kuvitteli totuudenetsijän tien olevan.

Hän mieluummin hukuttautui tunneluontonsa viettelyksiin ja äitinsä varoituksista huolimatta herätti astraaliset voimat itsessään ja tuhoutui niiden pyörteisiin.

Äiti kehotti häntä ensin käymään puhdistuksen tietä eli: syö vuosi suloa voita, tulet muita vuolahampi, toinen syö sianlihoa, tulet muita sirkeämpi, kolmas kuorekokkareita, tulet muita kaunihimpi.

Sitten vasta Aino olisi voinut turvallisesti herättää tshakransa toimimaan. Ettei himoluonto olisi hänessä kasvanut ja tuhonnut häntä. 

                                                                                Rakkauden synty

Marjatta edustaakin sitten jo ääripäätä tunneluonnon puhdistuksessa. Kalevala kuvaakin sen äärimmäisyyteen menevänä sukupuolisuudesta vapautumisena.

Ei syönyt kanan munia jos kukolla oli niihin osuutta, eikä lampahan lihoa ku oli ollut oinahilla. Ei koskenut lehmän nisähän, jok’ oli häilynyt härillä. Ei istunut hevon rekehen jok lie orilla ollut.

Marjatta tiesi suuren pojan synnyttävänsä, Väinämöistäkin väkevämmän. Marjatta ei tiennyt, tai osannut kotiväelleen kuitenkaan selittää neitseellistä sikiämistään, ja saa kokea sen, minkä ehkä vähemmässä määrin moni totuudenetsijän tielle lähtevä, että kotiväki suhtautuu asiaan vihamielisesti, eikä ollenkaan ymmärrä mistä on kysymys.

Jeesuskin sanoo, että ihmisen vihamiehiksi tulevat hänen omat perhekuntalaisensa. Marjatta runoa sanotaan Maria-legendan kopioksi ja siten kristillisen ajan tuotteeksi.

Voihan se olla kristillisellä ajalla syntynyt, mutta vertauskuvallisesti se on ikivanha.

Nainen meissä on siis se sisäinen tunnepuolemme, jota miehisen älymme tulee lähteä kosimaan ja lyöttäytyä lopulta sopusointuiseen yhteiselämään sen kanssa.

Silloin luovat voimat meissä heräävät ja tulemme raskaiksi pyhästä hengestä jolloin Kristus-lapsi meissäkin voi syntyä.

Tämä on kaikkien todellisten esoteeristen koulujen opetus, ja siksi se löytyy Kalevalastakin. Ja miksi miehisen puolemme täytyy olla aktiivinen ja kosia naista joka monasti aluksi vain vikuroi ja tekee niin kuin itse tahtoo, vähät välittämättä oman tuntonsa neuvoista.

Ehkäpä samasta syystä kuin Aino-neiti kieltäytyi menemästä Väinämöiselle. Vain älystä tai jo kehittyneemmällä yksilöllä intuitiosta tulevat ajatukset voivat saada tunteen luopumaan siitä itsekkäästä tunnelmoimisesta ja unelmoimisesta joka pitää ihmisen kiinni persoonallisissa harhakuvissaan, ja monasti turhissa ristiriitaisissa tunteissaan. 

                                                                                Lapsiksi jälleen

Vain tunteen ja älyn liitosta voi aluksi syntyä lapsi jonka nimi on ymmärrys. Kalevalassakin monasti sanoo lapsi lattialta syviä totuuksia.

Tämä ymmärrys meissä on se ihminen joka meissä on kasvamassa. Kaikesta alemmasta puolestamme vapautunut ymmärrys. ”Ellette tule lasten kaltaisiksi, ette pääse Taivasten Valtakuntaan,” sanoi Jeesus aikoinaan.

Nainen joka luonnostaan elää ulkoista elämäänsä tunnepuolensa tunnelmissa ei aina helposti ymmärrä miestä, joka päästäkseen myöskin joskus tunnelmoimaan joutuu, vai sanoisiko haluaa pudottaa kokkonsa veteen, eli vaimentaa   älynsä äänen alkoholilla, kokeakseen omaa sisäistä naisellista olemuspuoltaan.

Nainen on siinä suhteessa rakenteeltaan erilainen, mutta lähestymme toisiamme koko ajan mitä enemmän kasvamme ihmisinä.

Mutta kun mies tai nainen on sen pahan lohikäärmeensä eli itsekkyytensä voittanut ja orjantappuroista selvinnyt saa hän prinsessan ja sen puuttuvan toisenkin puolen valtakuntaa, niin kuin kaikki hyvät sadut päättyvät.

J a niin kuin Ilmarinen siinä suoriutui. Silloin hän on saanut oman kokonaisen valtakuntansa hallintaansa. Silloin hänestä on tullut kokonainen ja itsenäinen.

Hän ei ole enää orja talossaan. Hänestä on tullut itsenäinen ja hänessä hallitsee itsenä’isyys. Hän on enää vain ulkonaisesti mies tai nainen, mutta Isä on jo jotain enemmän. Edustaahan se isä kuitenkin miestä joku jo varmaan ajattelee. 

                                                                      Sukupuolisuudesta vapautuminen

Krishna sanoo Pagavad Gitassa Arhjunalle: ”Minä olen miehuus miehessä.” Ehkä hän yhtä hyvin olisi voinut sanoa, että minä olen naiseus naisessa. Tai isyys isässä ja äitiys äidissä.

Ihmisyyteen päästyämme meitä ei hallitse enää sukupuolisuus vaan mieskin näkee naisessa yhä enemmän ihmistä kuin naista. Siinä me kasvamme.

Minusta tuntuukin miehenä, että me miehet olemme ehkä siinä suhteessa edullisemmassa asemassa, että me saatamme nähdä naiset kauniimpina kuin naiset itse. Ja enemmän inhimillisempinä.

Heissä kun ovat ne puolet enemmän pinnassa, mitkä miehellä on visusti piilossa. Etenkin Joukahainen Kalevalassa edustaa ihmisessä sitä miehistä puolta, joka tietää ja vaalii itsessään sitä sielullista naisellista kauneutta, jota Aino-sisar hänessä edustaa, ja vasta viimeiseksi suostuu tästä sielullisesta kauneudestaan luopumaan viisauden sitä vaatiessa.

Me miehet näemme naisessa myös itseämme paljon enemmän puhtautta ilmenevän, joten katsotaanpa mitä se nainen kaikkiaan meissä ihmisissä edustaa.

Tajuntamme joka käyttää älyä ja tunnetta työkaluinaan hahmottaa ja kokee tätä maailmaa aistiensa kautta. Kalevala kuvaa erilaisia tajunnan puolia lintuina.

Naisellista tunteesta nousevaa ajatusta sotkana, eli vesilintuna. Miehistä älystä nousevaa ajatusta kokkona, kotkana, eli ilmanlintuna.

Kotkahan ei veteen jalkojaan helposti kastele, kuten ei mieskään tunteile eikä tunnelmoi siinä määrin kuin nainen, ellei sitten nainen jo hänessäkin ole niskanpäälle päässyt.

Sotka on kokonaisvaltaisempi liikkuja. Se on yhtä hyvin ilmassa kuin vedessäkin. Siksi se on valittu varmaan edustamaan naista koska nainen luonnostaan käyttää enemmän oikeaa aivopuoliskoaan eli intuitiotaan asioita ratkoessaan ja sen kautta hahmottaa kokonaisvaltaisemmin monesti   asioita.

                                                                                  Tasapainon synty

Kun nainen on sitten kauniimpi, puhtaampi, kokonaisvaltaisempi, niin näkeekö hän myös keskimäärin maailmankin parempana paikkana. Ja kun nainen edustaa enemmän sydämen tietä, niin näkeekö, ymmärtääkö ja tunteeko hän sydämellä paremmin kuin mies päällään.

Tätäkö sen   Katri-Helena sanat tarkoittavat, että vain sydämellä tuntee paremmin ja näkee selvemmin.

Mitä rakkauden apostoli Jeesus sanoo tähän ja mitä hän tarkoittaa kun hän sanoo evankeliumissa että sydämestä lähtevät pahat ajatukset, murhat, aviorikokset, haureudet, varkaudet, väärät todistukset, jumalanpilkkaamiset, ym. jotka ihmisen saastuttavat.

Voidaanko siis enää luottaa sydämeen, jos Jeesukseen on uskominen. On kyllä hyvä tajuta mistä on kysymys kun Katri-Helenan sanontoja ajatellaan.

Vain puhdistuneesta sydämestähän näin voidaan laulaa. Ja onneksi siihen sydämen puhdistukseen meidän miehistä älyäkin tarvitaan.

Vaikka monasti minusta on tuntunut, ettei naiset yleensä siihen usko. Liekö Luther saanut sen aikaan, sillä vielä meidänkin aikana eräs piispa väheksyi älyn merkitystä.

Kuitenkin vain se, että mies ja nainen, eli äly ja tunne antavat arvoa toisilleen, eikä kumpikaan halua hallita toistaan, voi löytyä tasapaino ihmisessä.

Sydämen tien edistynyt kulkija on täynnä hellyyttä ja armahtavaa sääliä, joka sulkee kaikki syliinsä ja voi ottaa kaikkien tuskat päällensä, ja kärsiä mitä tahansa toisten puolesta,   niin kuin äiti lapsensa puolesta, ja unohtaa täysin oman itsensä.

Ei kai moista voida älyttömäksi kutsua. Kyllä siinä on pitänyt asioita paljon myös älytä. Vain tyyntyneeseen, tasapainoiseen mieleen voi taivas kuvastua, ja kolmas lintu: vaakalintu valkeinen eli pyhä henki laskeutua.

Tajunta, joka pyhän hengen kokee ei ole siinä tilassa mies eikä nainen vaan  taivainen . Silloin pään ja sydämen välille on auennut kanava .

                                                                                    Olkaa täydelliset

Miten sitten voimme tavoittaa tämän taivaisen vaakalintumme eli luovan jumalaisen tajuntamme? Jeesus sanoo: ”Olkaa täydelliset niin kuin teidän taivaallinen isänne täydellinen on.”

Eli olkaa joka päivä, joka tunti, joka minuutti niin kuin henkinen omatuntonne eli taivaallinen isänne neuvoo teitä olemaan, niin silloin te jo tavoittelette Taivasten Valtakuntaa.

Vai tarkoittikohan se Jeesus sanonnallaan jotain muuta. Tarkoittikohan hän: ettette kuitenkaan vielä pysty olemaan, mutta kulkekaa nyt kuitenkin puhdistuksen tietä, että ehkä joskus sitten, monien elämien päästä.

Puhuiko hän vain lämpimikseen. Ja jos meidän on mahdotonta jo olla, niin miksi. Onhan meillä jo nyt olemassa samanlainen jumalainen kauneudentaju kuin hänellä joka on kukat luonut tai tiedämme jo melko varmaan kuinka meidän tulisi elää, että oikein eläisimme ja täyttäisimme tarkoituksemme, ja olisimme jo täydellisiä.

Miksi se ei siis onnistu? Siksi etten vielä halua sen onnistuvan. Minun haluni pitävät minut vielä tässä kiusausten koulussa kiinni enkä osaa päästää irti.

Pelon tunne eli se naisellinen puoli meissä saa vielä vallan ja hallitsee ihmistä, eikä hän rikkaan nuorukaisen tavoin vaikka olikin kaikkia käskyjä noudattanut uskalla luopua kaikesta ja seurata isänsä tahtoa kuten Jeesus neuvoi.

Omistamisen halu pitää meitä pisimpään kiinni tässä mammonan maailmassa. Eli kaikki se jonka luulet omistavasi omistaakin vielä sinut ja siksi haluaa sinusta kovasti kiinni pitää sanomalla olevansa sinun oma tahtosi.

Ja kaikki persoonallinen kaunis ja hyvä ovat niitä viimeisiä kiusauksia joista meidän tulisi myös osata luopua, niin kuin Joukahaisen sisarestaan, jotta totuus meidät vapahtaisi, niin kuin sitten Väinämöinen Joukahaisen.

Eli siis niin kauan kuin nainenkin minulle näyttäytyy vielä kauniimpana kuin mies en ole vielä totuutta eli ihmistä hänessä täysin nähnyt.

Niin kauan kuin katselen dualistisessa maailmassa vielä asioita hyvän ja pahan, ruman ja kauniin silmälaseilla, en näe totuutta ja voi elää Taivasten Valtakunnassa.

Voin tosin pitämällä tajuntani kaikessa kauniissa ja hyvässä elää lähes taivaista elämää, mutta se on vain taivastelua eikä tuo Taivasten Valtakuntaa vielä maan päälle, eli minun tajuntaani.

Emmehän kuolemankaan jälkeen pääse Taivasten Valtakuntaan ellemme ole jo eläessä sinne päässeet. Taivaisiin pääsemme kyllä, niin kuin Pakilan pappikin.

Taivasten Valtakunta on totuuden valtakunta. Me voimme lähestyä sitä kun vapaudumme tästä dualistisesta katselusta. Kauneus ei ole katsojan silmässä, vaan tajunnassa joka koittaa ymmärtää maailmaa ja käyttää silmää maailmaa tutkiessaan. 

                                                                                            Isä ja minä

Meidän tajuntamme on yhtä isän eli minuutemme kanssa, ja siksi meidän mahdollisuutemme ovat rajattomat.

Kun päästämme vain älymme vastaanottamaan naisellisen intuitiomme eli Pohjan neidoltamme tulevaa jumalaisen järkemme ohjausta kuten Ilmarinen, alkaa maailmamme muuttumaan.

Sen sijaa, että pyrkisimme katselemaan ja etsimään maailmasta hyvää ja kaunista etsimmekin niiden takaa totuutta.

Paha, ruma, hyvä, kaunis ovat vain meidän aivokummituksiamme, jotka poistuvat, kun malka poistuu silmästämme, ja näemme todellisuuden, niin sisäisen kuin ulkoisenkin, joka on aina totuuden kanssa yhtä eli tosihyvää, tosikaunista. Kaikilla meillä on varmaan ollut hetkiä jolloin olemme saaneet kuin väläyksenä nähdä ja kokea taivaista kauneutta, jolloin taivaallinen kaste on valunut silmistämme.

Se kaste joka poistaa pikkuhiljaa kyynelkanavistamme sen malkan eli tukin joka tukkii näkökykyämme.

Enemmän kuin mikään muu hyvä on hyvä ihminen joka suorittaa tosihyvän teon. Se saa meissä helposti liikutuksen kyyneleet silmistä valumaan, ja sen myötä puhdistaa tunne- eli naisellista puoltamme siitä persoonallisesta hyvästä, joka ei ole yhtä totuuden kanssa.                                                                                               

Elävä muoto

Pimeys poistuu kun valo meissä syttyy. Pimeys eli paha ei kestä totuuden valoa, vaan joutuu karttamaan valoa, ettei sen olemattomuus paljastuisi. Miksi sitten hyvä ei poistu, joka on vain pahan takapuoli.

Eikö totuuden valo paljasta sitäkin. Kyllä se poistaa persoonallisen hyvänkin, mutta koska persoonallinen tajunnallinen ilmennys ei voi olla olemattomuutta tuo totuuden Pyhä Henki tajuntaamme myös rakkauden eli Jumalan, jonka me koemme tosihyvänä, ja näemme sen totuuden valossa kaiken tosikauniina.

Jumalakin meissä ilmetessään rajoittaa itsensä muotoon ja ottaa siten vapaaehtoisesti rajoituksen eli kärsimyksen kantaakseen, mutta sitä kärsimystä hän kantaa ilolla, sillä se on olemisen rakkautta eli rakkauden kokemista eli elävää muotoa.

Jumalakin meissä voi kokea olevansa rakkautta vain ilmetessään. Mitä siis tästä opimme. Me opimme, että on ratkaisevaa, miten me maailmaa tajuamme.

Maailmamme ympärilläkin muuttuu kun tajuntamme muuttuu. Miksi sitten pahan näkeminen ja katsominen jopa kiinnostaa ja viehättää ihmisiä.

He haluavat nähdä josko ja kun se paha saa palkkansa. Oikeuden vaatimus hallitsee vielä ihmisiä ja sen myötä tuomion henki.

Me viihdymme   5 pensaan pimennossa mieluimmin, kuin etsisimme kaikessa hyvän ja kauniin todellisuutta.