Hyvän ja pahan ymmärtäminen

Hyvän ja pahan ymmärtäminen ja voittaminen

On monenlaisia teitä ja keinoja, joilla ihminen voi oman elämänsä hyvinvointia kohentaa. Itselleni suurimman tasapainon ja sielullisen, kuin myös henkisen hyvinvoinnin on tuonut hyvän ja pahan syvällisempi ymmärtäminen.

Sanon syvällisempi, sillä kyseessä ei ole pelkkä älyllinen ymmärtäminen, vaan sana on tullut vuosikymmenien saatossa "lihaksi".   Sanoilla on vaikea toisille ymmärrystä välittää, yhtä vähän kuin toisen puolesta pystyy syömään tai juomaan.

Jokaisen on itse kuljettava tie, itse pureksittava tarjolla oleva ruoka. 

Koetan nyt kertoa, kuinka olen ymmärtänyt mitä hyvä ja paha pohjimmiltaan ovat,mikä niiden merkitys meidän elämässämme on, ja miten paha, kuin myöskin hyvä, voidaan voittaa ja poistaa totuudenmukaiseen, oikeamieliseen elämään pyrittäessä.

Totuus han vapauttaa meidät tästä kaksinaisuuden eli dualismin harhasta.   Harhasta,jonka valepukuun hyvä ja pahakin ovat kietoutuneet.

Kerron ensin kaksi pientä tarinaa,jotka ehkä valaisevat meille tätä harhan todellisuutta ja virittävät ajatuksemme vastaanottavaisemmiksi syvemmälle ymmärtämiselle.

Ei niin köyhää ettei antamaan pysty, eikä niin rikasta ettei toista tarvitse

Ensimmäinen tarina on vanhasta Intiasta, jossa kaksi puuseppää, isä ja poika, asustivat pientä tilaansa, saaden siitä niukan elantonsa. He olivat nykyilmaisun mukaan työttömiä.

Mutta iltaisin he tekivät puhdetöinään puusta monenlaisia tarvekaluja ja lahjoittivat niitä köyhille kyläläisille ja ystävilleen, jotka niitä tarvitsivat. Eräänä päivänä, ollessaan pellolla töissä, huomasivat he, että heidän talonsa oli ilmiliekeissä, eikä mitään ollut enää tehtävissä. Koko heidän omaisuutensa haihtui savuna taivaalle.  

Kun he suruissaan katselivat hiiltyneitä raunioita, silloin yht'äkkiä pojan ilme kirkastui ja hän sanoi isälleen: "Mutta isä, nythän ne kaikki tavarat, jotka me olemme lahjoittaneet ja antaneet pois, säästyivät!!!   

Kun kyläläiset saivat kuulla naapuriaan kohdanneesta onnettomuudesta tulivat he joukolla ja rakensivat isälle ja pojalle uuden, entistäkin ehomman talon.      Vasta silloin he ymmärsivät kuinka paljon ystäviä heillä olikaan.

Pelon pohjimmainen syy

Toinen tarina tulee vanhasta Saksan oppikirjasta poikavuosilta.   Siinä kerrottiin laivasta joka oli merellä kovassa myrskyssä. Siihen aikaan laivat olivat yleensä paljon pienempiä kuin Estoonia.  

Matkustajat olivat hyvin peloissaan, sillä laiva narisi ja keikkui kuin lastu laineilla ja vettä pärskyi joka puolella. Peloissaan ihmiset olivat kyyristyneinä omiin nurkkiinsa: kuka rukoili, kuka kiroili huonoa tuuriaan kun tuli lähdettyä tälle matkalle.

Vain yksi pieni poika oli aivan rauhallinen. Hän kiersi ihmisten parissa lohduttamassa ja rauhoittamassa heitä.

Kun häneltä kysyttiin: kuinka sinä voit olla noin peloton ja rauhallinen, vastasi poika kirkkain silmin: "Eihän meillä ole mitään pelättävää, sillä kapteeni joka tätä laivaa ohjaa on minun isäni !!!

Tällainen,sanoisiko lapsenomainen,100 % luottamus joka pohjaa kuitenkin tietoon elämää ohjaavien hyvien voimien todellisuudesta, auttaa meitä vapautumaan jo kaikista turhista peloista.

Hyvää tarkoittaen tehdään vielä eniten pahaa maailmassa

Jokaisella meistä on jo elämän aikana kertynyt runsaasti kokemuksia siitä mitä hyvä ja paha ovat, joten uskomme ne jo tuntevamme.   Ja jos emme ehkä vielä olekaan mestareita hyvässä, niin tuntuu ainakin, että pahassa me olemme jo täysin oppineita.

Pahan metkut me jo täysin tunnemme. Ja jos se vain olisi meidän vallassamme, poistaisimme hyvinä ihmisinä pahan maailmasta ja vapauttaisimme ihmiset ja ihmiskunnan turhista kärsimyksistä.

Olisimmehan näin luojaammekin armeliaisempia lähimmäisiämme ja ihmiskuntaa kohtaan. Itseasiassa hyvät ihmiset ovat aina pyrkineet näin tekemään, jopa uskonnon nimissä ja oikeutuksella.

Kuitenkin huomaamme, ettei paha suinkaan ole jäänyt alakynteen, vaan päin vastoin näyttää kuin se pilkallisesti ilkkuisi ja nauraisi ihmisille heidän taistellessaan tuulimyllyjä vastaan. 

Joissakin saduissa kuvataan paha lohikäärmeenä, ja kun tältä katkaistaan pää, kasvaa siihen seitsemän tilalle.

Näin jo lapsille opetetaan, ettei pahaa suinkaan saada väkivalloin kitkettyä pois, vaan se päinvastoin lisääntyy siitä.

Kuitenkaan me aikuisina emme ole osanneet tätä ongelmaa ratkaista, vaan olemme sortuneet toistuvasti väkivaltaan.

Tuntuukin, että uskonnot, joiden tehtävä olisi ollut ihmiskunnan kasvattaminen pois pahasta, väkivallasta, olisivat täysin epäonnistuneet tässä tehtävässään.

Ihmiset on kyllä saatu joten kuten pyrkimään hyvään, mutta hyvässä tarkoituksessa tehdään kuitenkin vielä eniten pahaa maailmassa .

Miksi näin tapahtuu, voimme kysyä. Miksi edelleen käydään jopa sotia uskonnon, vapauden ja kaikkinaisen hyvän nimissä.

Hyvinä ihmisinä koemme jopa velvollisuudeksemme ja oikeudeksemme pahan paljastamisen ja tuomitsemisen maailmassa ja ihmisissä.

Näin on tehty ennen, näin tehdään tänä päivänä, ja näin tehdään tulevaisuudessakin.    Mikään ei muutu, tai muuttuu sitten äärettömän hitaasti, ellemme lähde tietoisesti itseämme muuttamaan.

Jokaisella on oma maailmansa

Viisaat ovat sanoneet, että maailmassa kaikki on järjestyksessä, ainoa paikka missä on epäjärjestystä on meidän korviemme väli eli tajuntamme.

Siellä pitää parannusta tapahtua, vain sen myötä maailmammekin paranee. Sillä maailmamme on sellainen kuin olemme oppineet sen näkemään, eli omien ajatustemme tuote. 

Jos aamulla oma peilikuva ei miellytä, ei kenenkään mieleen tule sättiä peiliä siitä. Mutta maailmaa, joka vain peilin tavoin heijastaa meitä itseämme, me olemme valmiit moittimaan ja tuomitsemaan.  

Epäystävällisille kasvoille peilissä tarvitsee vain hymyillä, ja ne vastaavat hymyyn varmasti ! 

Näin   Detlefsen neuvoo meitä parantamaan maailmaa.   Ehkä emme kuitenkaan vielä usko, että maailmakin paranee vain kun me itse parannumme. Kuitenkin viisaiden neuvot on syytä ottaa vakavasti.

Me katselemme vielä asioita ja maailmaa niin lyhytnäköisesti, ettemme huomaa syyn ja seurauksen pitkäjänteisyyttä. Mehän olemme myös urautuneet ja napittaneet itsemme niin tiukkaan monenlaisilla tiedoilla ja opeilla, ettei henki tahdo enää kulkea.

Me hengettömätkö sitten parantaisimme ja pelastaisimme maailman. Ainoa mitä maailma tarvitsee siinä suhteessa on pelastua meiltä.

Me luulemme olevamme puhtaita ja aatteellisia, mutta olemmekin vielä ahtaita ja puutteellisia.

Voisi jopa sanoa että olemme itse ristiinnaulinneet itsemme tähän aineen ristille.

 Avainsana  LUOVUUS

Mikä se on joka: "povetkin aukovi paatuneet ja rungot nostavi maatuneet, taas punovi lehtihin kukkasiin ja uusihin unelmiin." Eino Leino puhuu tässä lemmen kaikkiallisesta uutta luovasta voimasta.

Mehän tiedämme, että kun se lempi nostetaan korkeimpaan potenssiinsa, puhtaimpaan rakkauteen, niinkuin Paavali korinttolaiskirjeessään, niin se on täydellistä itsestä luopumista, oman alemman persoonallisen elämän "uhraamista" lähimmäistemme ja lopuksi koko ihmiskunnan kehityksen alttarilla.  

Uusi syvempi elämä voi alkaa meissä virrata kun vain opimme luopumaan alemman persoonallisuutemme koukuista, jotka sitovat meidät tähän mammonan maailmaan.

Luopuminen on avainsana pyrittäessä syvempään elämään ja mmärrykseen. Luopuminen niistä siteistä, joihin me olemme itsemme köyttäneet. Jokainen kyllä omat ankkuriköytensä tuntee.

Luopumisen opetteluhan tapahtuu jokapäiväisen elämän esille tuomissa houkutuksissa ja vastuksissa ja ennenkaikkea omistamisen halussa.

Kuitenkin meidän on turha lähteä ulkonaisesti mistään luopumaan, ennen kuin olemme oppineet sisäisesti luopumaan, eli ennen kuin olemme ymmärtäneet luopumisen syvällisen merkityksen ja välttämättömyyden. Niin ettemme edes koe enää mistään luopuvamme, vaan että välttämättömyys toteutuu näin minunkin kauttani. Muuten meistä tulee vain ulkokultaisia fariseuksia.

Tajunnallisista asioista on siis ennen- kaikkea kysymys, siellä on meidän työmaamme. Tajunnassamme meidän suurin vihollisemme on löydettävissä. Mutta tajuntamme on myös taivasten valtakunnan avain. 

Sen, että luopuminen kuuluu olennaisesti aina jonkun suuren uuden syntymiseen meissä, todistaa viisas Suomen kieli sanassaan "luovuus", luovu-uus. Syksyisin kun lehdet putoavat puista, ilmenee luovuus luonnossa valtavana uutta luovana tapahtumana.

Jos olette katsoneet, mikä sen lehden irrottaa oksasta, niin olette huomanneet varren tyvestä työntyvän silmun, jonka tieltä vanha lehti väistyy.

Näin tulisi meidänkin osata karistaa kellastuneet lehtemme, jotta pysyisimme tuoreina, aina uutta versoavina. 

Sanotaankin, että Luoja keksi kuoleman, voidakseen luoda mahdollisimman paljon uutta elämää.  

Totuus pukeutuu symboleihin

Jos sitten katsomme tämän LUOVUUS-sanan kirjaimia, on niillä jokaisella merkityksensä.Siinä on kulmamitta L ja harppi V, kun käännämme V:n ylösalaisin.

Nehän ovat ne jumalaiset työkalut, joilla luominen muotoihin voidaan aikaansaada. Niillä voidaan kaikki muodot piirtää, ja siten saada tähän ilmennyksen maailmaan.  

Muunmuassa vapaamuurarit ovat ottaneet ne symboleikseen kuvaamaan toimintansa eettistä jumalaista tehtävää. O eli ympyrä on ikuisuuden vertauskuva: ikuisuuden, josta kaikki luovuus ja luodut ovat saaneet syntynsä.

Jos pistämme pisteen tämän ympyrän keskelle, on se auringon eli aurinkokuntamme luojan Logoksen vertauskuva.

Kyse on siis ikuisista jumalaisista luovista voimista.Eestin kielessä sanassa LOOVUS on kaksi oota. Siinä on säilynyt tieto, että näitä luovia jumalia on paljon, eikä vain yksi, niinkuin jotkut tahot pyrkivät opettamaan. Niitä on itseasiassa ääretön määrä, niinkuin tämä S kirjain ilmaisee. S on äärettömyyden vertauskuva, kun se saavuttaa täyteytensä "8".

Me ihmiset olemme tämä U. Tai ainakin meidän tulisi olla kuin se.   Meissä on toinen puoli ympyrää, jumaluutta ja toinen puoli vielä kaikkea muuta kuin jumalallista.

Kun heräämme kysymään ja etsimään totuutta, me nostamme ainakin hengessämme kädet kohti taivasta, jolloin meistä tulee ylöspäin avonaisia maljoja, johon jumalaiset luovat voimat voivat virrata.  

Silloin maljaamme mahtuu uutta. Mutta kun luovuus on päässyt meissä virtaamaan, eli olemme oppineet maljastamme myös muille jakamaan, niin ettei täyttymistä ja ummehtumista pääse tapahtumaan, jatkuu tämä UU uuden virtaus meissä äärettömyyksiin asti "8".  

Tämä sana siis opettaa meille: kun me avaudumme ylhäältä (sisältä) tuleville muotoja luoville jumalaisille voimille, jotka ovat ikuisuudesta, äärettömyydestä kotoisin, herää ymmärryksemme käsittämään näissä muodoissa ilmeneviä totuuksia.

Näin paljon asiaa ja viisautta voimme löytää jo yhdestä Suomen kielen sanasta. Ja kielemme on täynnä tällaisia ristisanatehtäviä. 

Sana luovuus on meille nyt avainsana. Ja mistä meidän tämä luopuminen tulisi aloittaa?

Se alkaa ajatuksista, tajunnasta, niin kuin jo äsken totesimme.

Paha on tajunnan rajoittuneisuutta

Viisaat ovat taas sanoneet: "Paha on sitä, että jumalainen tajunta ei ole äärettömyyden lepotilassa, vaan on rajoittunut." Rajoittunut näihin ilmenneen maailman muotoihin.

Eli paha on pohjimmiltaan tajunnan rajoittuneisuutta. Ja logiikan mukaan: mitä rajoittuneempi tajunta on, sitä suurempi pahan kokemus.

Eli ihminen, joka vielä näkee ja kokee paljon pahaa ulkopuolellaan, on rajoittanut pahasti näkökenttänsä. Ihmisessä tämä itsetietoinen jumalainen tajunta lienee rajoittuneimmassa tilassaan.

Siksi voidaan sanoa myös, että mitä vähemmän ihminen näkee ja kokee pahaa ympärillään, sitä vapautuneempi ja valaistuneempi hänen tajuntansa, ymmärryksensä on.

Sitä enemmän hänen jumalainen puolensa, jumalainen tajuntansa hänen alempaa ymmärrystään valaisee. Silloin hän näkee kaikessa tarkoituksenmukaisuuden toimivan, pahassakin.

Tajunnallisesta asiasta on siis kyse,eli siitä miten me maailman tajuamme. Jokaisella meillä on subjektiivinen maailmamme.Toinen voi sanoa, että maailma on paha ja toinen että se on hyvä.

Kuitenkin viisaat sanovat ettei maailma ole hyvä eikä paha. Maailmassa kaikki on järjestyksessä. Hyvä ja paha ilmenevät siellä välttämättömyyden pakosta. Ihmisen tajunta vain on epäjärjestyksessä, siellä pitää muutoksen tapahtua.

Tähän sopii kertomus pienestä kylästä Intiassa: Oli kylä jonka taloilla oli yhteinen hevonen, jolla kyläläiset vuoroin kyntivät peltonsa. Keväällä kun toukotöiden piti alkaa, tämä hevonen karkasi. Kyläläiset valittamaan kylän vanhimmalle kuinka huonosti kävi. Vanhin mietti ja sanoi: "Mistä te tiedätte, että huonosti kävi". No millä me nyt kynnämme pellot? Meni pari päivää ja tämä hevonen palasi ja sillä oli lauma villihevosia mukanaan. Kyläläiset kiireesti aitaamaan nämä hevoset ja kylän vanhimmalle kehumaan kuinka hyvin kävikään. Vanhin taas mietti ja sanoi: Mistä te tiedätte, että hyvin kävi? Pyh, sanoivat kyläläiset ja läksivät kesyttämään hevosia. Mutta koska olivat siinä taitamattomia, niin loukkasivat pahoin itsensä  hevosten potkuista ja  putoillessaan niiden selästä ja kohta oli kaikki työkykyiset miehet rampoina ja kyläläiset taas valittamaan vanhimmalle kuin huonosti oli käynyt. Vanhin taas mietti ja sanoi: "Mistä te tiedätte että huonosti kävi". No kuka nyt kyntää pellot? Meni pari päivää niin keisarin ratsuväki karautti pihaan ja oli hakemassa miehiä sotaan, mutta kun näki, että kaikki miehet olivat rampoja jatkoivat matkaa, mutta ostivat hyvästä hinnasta nämä villihevoset. Ja kyläläiset taas kehumaan vanhimmalle kuinka hyvästi kävikään. Kaikki miehet säästyivät ja nyt voivat palkata naapurikylän miehet kyntämään näillä rahoilla kunnes miehet paranevat. Vanhin taas mietti ja sanoi:"Mistä te tiedätte, että hyvin kävi? 

Näin tämä tarina voi jatkua, eikä loppujen lopuksi voi tietää kävikö lopuksi hyvin vai huonosti, koska on tajunnallisista asioista kyse. 

Me ihmiset järjestelemme kyllä mieluummin maailman asioita kuin omaa tajuntaamme, omia ajatustottumuksiamme.

Se miksi me näemme maailmassa niin paljon pahaa tapahtuvan, johtuu pohjimmiltaan siitä, ettemme vielä näe niitä syitä ja tarkoituksia, jotka niissä toteutuvat.                                       

Dualismin harha

Katsokaamme sitten, minkälainen tämä ilmennyt elämä, ulkonainen maailma on, hyvän ja pahan perspektiivistä katsoen. Ensimmäisenä huomaamme siinä vallitsevan polarisuuden eli vastakkaisuuden: plus-miinus, kaunis-ruma, hyvä-paha jne.

Voidaan sanoakin, että elämä, joka ilmenee liikkeenä, sykkii näiden kahden polariteetin välillä. Jos olette joskus ottaneet juuri ikkunaan lentäneen linnun käteenne, olette huomanneet, kuinka voimakkaasti sen sydän sykkii elämänvoimien vielä kamppaillessa siinä.

Kuolevassa ei tunnu kuin värinää. Henki, elämä on jättämässä tämän muodon johon se oli pukeutunut. Elämä tuntuu siis sykkeenä.

Senköhän vuoksi nykynuorisoa ei väräjävä tango enää sytytä, vaan tarvitaan voimakkaampi syke musiikkiin, jotta he todella kokisivat elävänsä.

Jokainen tiedämme, että jos otamme toisen polariteetin pois, toinenkin häviää. Jos emme hengitä välillä ulos, emme voi vetää sisäänkään, rytmi lakkaa ja kuolemme. Jos otamme pois pahan, hyväkin lakkaa olemasta.

Polariteetit elävätkin toistensa olemassaolosta kuin nuori pari; toinen pistää toisenkin liikkeeseen. Niiden välillä vallitsee vetovoiman laki, ja molemmat puoliskot ovat siten saman arvoiset.

Jumalaisen tajunnan, luodessaan, täytyy hylätä ykseys, eriytyä yksilölliseksi tajunnaksi eli minuudeksi, ja langeta polarisuuteen, eli kirkollisesti sanottuna syntiin.

Hyvä kuin porkkana

No niin, me voimme nyt ymmärtää, että hyvä ja paha ovat samanarvoisia tässä ilmenneessä maailmassa. Miksi me sitten pyrimme hyvään, eikä esimerkiksi pahaan. Meitä jopa monta kertaa päivässä kehoitetaan olemaan hyviä.

Kauhistuisimme jos joku kassa yks'kaks sanoisi: "Ole paha" antaessaan rahasta takaisin. Me, jotka koemme olevamme hyviä, todellisuudessa olemmekin vielä kaukana siitä  tosihyvästä , jonka elämä on pistänyt päämääräksemme.

Ole tosihyvä olisikin jo oikea ilmaisumuoto totuuden etsijälle, elikä sen hyvän mukainen, joka on totuudesta käsin hyvä ja siten elämän lakien mukainen. Vastakohtana sille alemman persoonallisuuden tavoittamalle hyvälle, joka on vain kuin porkkana, joka saa pysymään tämän aasin liikkeessä.  

Miten voimme sitten päästä tietoon siitä, mikä on tosihyvää ja mikä hyvä vain pahan takapuoli.   Viisaat sanovat: etsikää totuutta, niin te löydätte sen.

Kaivatkaa totuutta, henkeä, yhtä kiihkeästi kuin hukkuva ilmaa.   Totuuden pyhä henki tulee, kun osaatte sitä oikealla   tavalla anoa, sanoo suomalainen tietäjä Pekka Ervast. Kun vain luovumme sydämessämme alemman persoonallisen elämän pyrkimyksistä, valaisee pyhähenki aikanaan ymmärryksemme.

Pahan takana hyvä tarkoitus

Ymmärryksemme kautta taivasten valtakunta astuu meihin. Se on vielä pimeä, jotta valo voisi siinä ilmetä.

Runoilija on ilmaissut tämän näin: "Älä pelkää pimeyttä, valo syttyy silloin. Eihän tähtiäkään näy, kuin pimeässä illoin. Älä pelkää pimeyttä, se on valon ehto. Älä pelkää pimeyttä, se on valon kehto. Myöskin musta silmäterä on iiriksessä sulla, vain pimeyden kautta voi valo esiin tulla." 

Pimeä, paha on siis välttämättömyys, jotta valo, hyvä voisi ilmetä. Luojamme otti vapaaehtoisesti kärsimyksen eli rajoituksen päälleen, astuessaan tähän ilmennyksen maailmaan.

Vapaaehtoinen kärsimys ihmisessäkin ilmentää jo jumalaista tajuntaa. Olemmehan me Jumalan kuvia, Jumalan kaltaisiksi luodut. Onhan meillä samanlainen kauneudentajukin kuin hänellä, joka on esimerkiksi kukat luonut.

Mahdollisuutemme ovat siten rajattomat. Kun emme vastusta enää pahaa, eli sitä, jonka vielä pahaksi näemme, opimme ymmärtämään sitä ja näkemään sen takana hyvän tarkoituksen.

Näemme silloin kaikessa tarkoituksenmukaisuuden toteutuvan, ja tajuntamme vapautuu rajoittuneisuudestaan eli pahasta. Niin kauan kun vielä pahaa näemme, meitä hallitsee myös tuomion henki. Jeesuskin sanoi: "Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan".

Pahan tarkoituksen näkeminen ei tarkoita kuitenkaan, että tulisimme välinpitämättömiksi ihmisten kärsimyksille. Kaukana siitä. Opimme vain ymmärtämään näiden kärsimysten syitä. Ja sen myötä voi meistä tulla todellisia auttajia.

Kun näemme hyvän pahassa ja pahan hyvässä eli lopun alussa, olemme raottaneet ikuisuuden verhoa. Silloin olemme astuneet hyvän ja pahan yläpuolelle, pyramidikolmion kärkeen, josta jumalainen tajunta, TOSI-HYVÄ rakkaus, valaisee persoonallista ymmärrystämme.

Jumalainen rakkaus ei erottele hyvää pahasta, ei suorita valintoja, vaan siinä vallitsee kaikkiyhteys ja sopusointu. Rakkaus eli lempi, joka vielä suorittaa valintoja, on persoonallista.

Rakkaus on vastakohtaisuuksien häivyttämisen ja sovittamisen avain, sillä se yhdistää sinän minäksi. Silloin meille toisten ihmisten tarpeet tulevat kuin omiksemme. Lapsemme ja lapsen-lapsemme ovat hyviä kasvattajiamme siinä suhteessa.

Kärsiminen ei enää välttämätöntä

Mitä enemmän pystymme alempaa luontoamme voittamaan, sitä enemmän tulee tilaa jumalaiselle tajunnalle meissä, sitä enemmän voi Jumala astua kauttamme maan päälle, niin kuin Hän astui Jeesuksessakin.

"Mene ja myy kaikki mitä sinulla on, ja jaa se köyhille" sanoi Jeesus rikkaalle nuorukaiselle. Eli kaikki minkä luulet omistavasi, omistaakin vielä sinut. Äiti Teresa sanoi: "Älkää antako vain liioistanne, vaan antakaa niin että se tuntuu kipeältä."

Nyt voimme sitten kysyä: poistuuko paha elämästämme, kun olemme sen paljastaneet, ja olemme jonkin verran oppineet elämässämme luopumaan. Kyllä ja ei.   Vain täydellisiltä se voi poistua täydellisesti.

Meillä jatkuvat kivut, sairaudet ja harmit kuten ennenkin, mutta jo meidän oikea suhtautumisemme niihin on katkaissut kuin terän tai kärjen niiltä. Me emme enää näe sairautta pahana, vaan ymmärrämme syyn eli tekomme, joka tämän sairauden on aiheuttanut.

Sairaus on hyvä, sillä se palauttaa tasapainon, vapauttaa meidät pahan tekomme aiheuttamasta velkataakasta, ja auttaa meitä ymmärtämään, miten kärsimys on voitettavissa.

Jeesus parantaessaan sanoi: "Mene, äläkä enää syntiä tee." Vasta se aikaansai lopullisen parantumisen. Meillä jokaisellahan on, kenellä suurempi kenellä pienempi "reppu" selässä, josta elämä sopivina annoksina jakaa menneiden tekojemme seurauksia: hyviä tai pahoja.

Jokaisen on huutonsa vastattava. Ne, joilla on paljon voimia, ottavat tai saavat suuria taakkoja kannettavakseen. Mutta kuten sanottu,  totuuden tieto vapauttaa meidät jo huomattavasta taakasta.

Se tieto antaa kuin voimia meille,niin ettei taakan paino tunnu missään. Samanlainen vaikutus kuin marssimusiikilla, joka poistaa marssijan väsymyksen.

Kun ymmärrämme taakkamme painon olevan itse ottamiamme velkoja, maksamme ne tietenkin ilolla pois kun siihen aukeaa mahdollisuus.

Näin sairaudetkin muuttuvat helpommiksi ja mielekkäämmiksi kantaa. Opimme kiittämään sairaudestakin. 

Mooseksen laissa vaadittiin silmä silmästä jne .   Mutta Jeesus aikaansai suuren muutoksen ihmiskunnan kollektiivisessa tajunnassa. Hän toi kosmisen, jumalaisen tajunnan tähän yhteistajuntaan niin että jokaiselle ihmiselle avautui rakkauden vaihtoehto ankaran lakisiteisyyden rinnalle.

Enää emme ole sidottuja ehdottoman lain mukaan sovittamaan vääriä tekojamme, vaan meille on avautunut mahdollisuus maksaa velkaamme useammalla tavalla ja "valuutalla", ehkäpä siirtämään maksua myöhemmäksikin, ajankohtaan jolloin olemme "rikkaampia" ja maksaminen siten helpompaa.

Mutta muutos on ennenkaikkea siinä, ettei meidän ole pakko enää kärsimyksellä sovittaa menneitä tekojamme, vaan kosmiseen rakkauteen kuuluu   armo ja anteeksianto. Jos me opimme antamaan anteeksi, saamme me itsekin anteeksi.

Jos me olemme valmiit kantamaan toisen taakkaa, tulee omammekin kevyemmäksi. Muistattehan kuinka kävi Viipurissa: painaneet ei siellä huolet, ystävät kun kantoi puolet.

Lunastaja meissä

Laotse on sanonut: "Jos joku on minulle paha, niin minä olen hänelle hyvä - ja hänestäkin tulee hyvä. Suuret totuudet voidaan lausua näin yksinkertaisesti. Tämä on kuitenkin ainoa tie pahan voittamiseen. Me odotamme tuloksia vain turhan hätäisesti.

Saduissahan aina tarvitaan prinssi, joka neidon pelastaa pahan vallasta. Ja tämä prinssi, tai niin kuin Kalevalassa, Pohjan Ihana Impi, on meissä jokaisessa, joka hyvyydellään rientää meitä auttamaan raivatakseen viimeisetkin esteenä olevat piikkipensaat.

Vain tämä "ylhäältä", sisältämme tuleva hengen valo voi voimallaan nostaa ja pelastaa meidät tämän mammonan lohikäärmeen pauloista. Itsekkyys eli Itse'kyys on se myrkyllisyys josta meidän tulee vapautua.

Emme tee silloin enää hyviä emmekä pahoja tekoja, vaan teemme välttämättömyyden sanelemia tekoja, jotka ovat uutta luovia, tosihyviä , jumalaisen luontomme inspiroimia tekoja, ja jotka ovat ikuisuudesta kotoisin ja ehkäpä siten ikuisuuteen vaikuttaviakin tekoja.

Teemme niitä, koska näemme ne teoiksi, joita meidän elämän eettisten lakien mukaan tuleekin tehdä, emmekä enää tee niin kuin alempi itsekäs persoonallisuutemme haluaisi.

Rakasta pahaa ja se on vapahdettu

Mihinkä on sitten Saatanat, Lusiferit, Ahrimanit ja muut pikku paholaiset unohdettu, saattaa jo moni kysyä. Eivätkö ne ole sentään todellisia meidän jokapäiväisiä kiusaajiamme ja itse pahan ruumiillistumia.

Emme tietenkään voi sivuuttaa näitä herrasmiehiä. Toki he suorittavat tehtäväänsä maailmassa kuten ennenkin. Voimme vain toivoa menestystä ja vapautumista heillekin. Sillä paha ja kiusaajat ovat maailmassa niin kauan kuin niitä tarvitaan.

Meitäkin kiusataan ja suututetaan niin kauan kuin suostumme kiusaantumaan ja suuttumaan. Niinsanotut pahat voimat ovat olleet ja ovat vieläkin meidän hyviä opettajiamme.

Ilman heitä emme olisi hyvääkään löytäneet ja pääsisi siten tosihyvän yhteyteen. Miksi emme siis olisi kiitollisia heille. 

On muuten kansan parista tullut sanonta että: Paholainen on ainoa jumalsyntyinen olento, jota ympäröi suuri huumorin ilmapiiri.

Tästä lempilapsesta on lukemattomia kaskuja veistetty. Ja paholainen on tuotu yleensä esille myönteisessä hengessä. 

Kun ymmärrämme ja rakastamme tätä entistä vihollistammekin, niin hänestäkin tulee hyvä, niin kuin Laotse asian ilmaisi. Ja paholainen poistaa kasvoiltaan naamarin ja tervehtii meitä korkeana jumalaisena enkeliolentona, Lusiferina, joka sai Jumalalta tehtäväkseen ihmiskunnan kasvattamisen pahan ja kärsimyksen avulla.

Pahan salaisuus piilee siis viimekädessä siinä, ettei sitä todellisuutena olekaan. Pimeys joutuu karttamaan valoa, mikäli se ei halua olemattomuutensa paljastuvan.  

Hengen valo eli tosihyvä on kuitenkin meidän paras kasvattajamme, kunhan vain ensin löydämme sen itsestämme ja annamme sen valaista mielemme.

Niin kauan kun tajuntamme on pimeä, mielemme näkee paholaisia joka puolella. Aivan kuin pimeässä kulkiessamme säikymme olemattomia.

Mutta valo paljastaa meille ettei mitään pelättävää ollutkaan. Ja kun tämä valo meissä syttyy, huomaamme, kuinka kaunis ja tosihyvä paikka tämä maailmamme on elää ja tehdä työtä, sekä etsiä jumalaisen luovuuden kaikkia ilmentymiä  tästä eedenin puutarhastamme, sisäisestä kuin myöskin ulkoisesta.

Me ihmiset olemme sisimmältämme kuin kirjailijoita. Me kirjoitamme elämä elämältä elämänkirjaa, jossa yksi elämä on kuin yksi päivä sankarimme elämästä ja seikkailusta.

Vain kirjailija itse tuntee juonen, sankari (persoonallisuus) on siitä vielä melko tietämätön. 

Tällä tarinalla, sadulla, on kuitenkin aina onnellinen loppu: prinssi saa prinsessan ja puoli valtakuntaa.

Paha on syösty omaan mahdottomuuteensa, kuin myös se hyvä, se mielikuva prinsessasta, joka sai prinssin ponnistelemaan eteenpäin ja lopuksi löytämään ja yhtymään oikeaan prinsessaan, tähän totuuden valtakunnassa elävään  tosihyvään suureen rakastettuun.

Vietettävät häät ovat sitten sen mukaiset; rumasta ankanpojasta kehkeytyy kaunis valkea joutsen.                                                                                                                      Sen pituinen se.