Rakasta kärsi ja unhoita

Onko rakkaudella vastakohtaa, entä tulella?

Mikä on rakkauden vastakohta.

Useimmat sanovat, että se on viha. Onko näin.

Ei ole.   Rakkaudella ei ole vastakohtaa. Pimeys joutuu karttamaan valoa, ettei sen olemattomuus paljastuisi. Valo loistaa pimeydessäkin, mutta pimeys ei sitä käsitä!

Todellinen rakkaus tulee ykseydestä ja   ykseydellä ei ole vastakohtaa. Ainoastaan tässä dualismissa on vastakohdat kaikella.   Se mitä ihmiset tarkoittavat yleensä rakkaudella on vielä lempeä, jonka vastakohta voisi olla viha. Lemmen avulla me siten vasta opettelemme rakastamaan.

Samoin tuli ilmenee meille liekkinä ja lämpönä kuten aurinkokin, taivaallisen isämme fyysinen ilmennys. Ne meidät tälläkin hetkellä lämpiminä pitävät. Tulellakaan ei ole vastakohtaa, sillä se on fenomeeni eli ilmiö.

Ihminen voi tosin epäitsekkyydessään jo ilmentää rakkauttakin, silloin kun rakkaus ei etsi omaansa. Esimerkiksi puhdas epäitsekäs äidin rakkaus lapsiinsa, joka ilmenee jo eläimissäkin.

Suomen kieli jo erottaa lemmen rakkaudesta, jonka monet samaistavat yhdeksi ja samaksi persoonalli'seksi, maalli'seksi.

Seksi on ollut suomalaisten lemmenkieli sillä sen sanoissa on satoja seksi päätteitä  

Lemmen kautta opettelemme vasta rakkauden ensi aakkosia. Pohjolan häissä, Kalevalassa, jolloin yhdymme Pohjan neitoon eli taivaalliseen ylkäämme - omaan minuuteemme, koemme todellisen rakkauden.

Vaikka olomme neitomme kanssa tuleekin taivaalli'seksi, niin taivasten valtakunnassa ei naida, eikä mennä miehelään, niin kuin Jeesus asian ilmaisi.

Tähän Taivasten Valtakuntaan me voimme astua vain täällä persoonallisuudessa eläessämme. Ja se tarkoittaa silloin, että olemme jo niin puhdistuneita, me miehetkin koko'naisia, ettei meissä ole enää himoja eikä haluja ulkonaista naista   kohtaan, vaan tämä sisäinen naisemme   sublimoi meidän miehiset tarpeemme. Silloin minäkin miehenä voin todella rakastaa vielä vanhana omaa vaimoakin.  

Silloin voin sanoa, että on olennaista, että olen naista , maaäidin kauno'kaista.

Silloin kun kundalinivoimat meissä Pohjolan suurena härkänä näin heräävät, annamme kosmisten voimien vastavoimana tehdä tehtävänsä, emmekä näe itseämme enää maalli'seksi emmekä taivaalli'seksi vaan jumalai'seksi, mikä todistaa meille suomalaisille, että kyllä se seksikin kuuluu jumaluuteen, niin kuin kaikki muukin.

Hänessä me elämme liikumme ja olemme.

Tämä Pohjolan suuri härkä eli luova seksuaalinen voima käytetään ravintona eli voiman antajana Pohjolan häissä, muuntuen siten Kristus-voimaksi meissä, jolla voimalla kynnetään myös sitten Sampo, aurinko- eli ylösnousemusruumiimme Pohjolan kivimäestä eli tästä fyysisestä ruumiista.

Seksipäätteisillä sanoilla voi rakennella jopa laajempiakin ilmaisuja kuten kuvassa.

Sanokaa kuitenkin niin kauan kyllä'seksi kunnes tulette siitä kylläseksi, eli niin kuin Paavali sanoi:"Parempi naida kuin palaa"

Vaikka Suomen kieli onkin seksikästä, niin Marjatta Kalevalassa sai kokea jumalaisen rakkauden synnyn itsessään ilman seksiä. Hän oli puhdistanut tunteensakin niin seksistä ettei syönyt kananmunia, kukkerikon riehkatuita, eikä lampahan lihoa, ku oli ollut oinahilla, ei koskenut sen lehmän nisähän, jok on häilynyt härillä, eikä mennyt hevon rekehen, joka lie orilla ollut.

Kuitenkin se nainen, joka minun sielussani miehenä on heräämässä, sille sanon nainen nain'en sua tahdon rakastaa enkä halua kaltaiseksesi puolinaiseksi puoli’nai’seksi, vaan sinun avullasi kokonai'seksi ihmiseksi, vihkiytymällä oman jumalaisen 

Minuuteni kanssa, joka kantaa jo sitä Kristuslasta minussakin ja meissä jokaisessa. Synnytyksen aika saattaa olla kuitenkin vielä pitkällä tulevaisuudessa. Ja sitä ennen on vielä kuljettava loppuun puhdistuksen hyvän- ja pahantiedon tie, eli viis'astumisen tie

                 Ja tästä se alkaa!

Rakasta kärsi ja unhoita se on määräys kohtalon. Näinkö se on kohta'lokas?  

Ainakin omalle ikäpolvelleni tämä rakkauslaulu on hyvinkin tuttu.

On mielenkiintoista huomata, kuinka syvällisiä tosiasioita moniin rakkauslauluihin onkaan kätketty, vaikka ne yleensä mielletäänkin pelkiksi lemmenlurituksiksi.

Aivan noin ulkoisesti ajatellen näitä sanoja jokainen varmaan voi omien elämänkokemustensa nojalla todeta kuinka niin sanotusti rakkaus on johtanut kärsimyksiin ja vain unohdus on tuonut lopulta vapauden niistä.

Voimmeko ajatella laulun sanoittajan tavoin myös, että ne kuuluivat kohtaloomme. Eli kutoiko kohtalo niiden kautta verkkojaan.

Katsotaanpa, ehkä se selviää tämän esitykseni myötä.

Sanoin: "niin sanotusti" rakkaus. Eikö se sitten muka olekaan ollut todellista rakkautta kun me rakastumme silmittömästi korviamme myöten, autuaallisen onnellisesti toiseen sukupuoleen, ja maailma muuttuu kuin paratiisilliseksi paikaksi elää.

Muistan kuinka omat pojankoltiaiseni muuttuivat kuin pieniksi enkeleiksi, entiseensä verrattuna, kun ensikertojaan rakastuivat.

Ihan varmasti se on aluksi niin sanottua rakkautta, joka ilmenee vain useimmiten lempenä. Ja varmasti se on myös ihan jumalaista alkuperää. Se voisi myös jatkua sellaisena loputtomiin ellei paha lohikäärme kiiruhda kohta sitä nielaisemaan.    

Ja tämä lohikäärme se tuo vasta sen kärsimyksen elämäämme. Rakkaus tuo taivaan maanpäälle, missä paha lohikäärme vielä hallitsee. Ja mikä tämä lohikäärme sitten on.

Se on, niin kuin Kalevala sen suomalaisittain ilmaisee: tämä kyinen pelto joka on vielä meillä kyntämättä. Se on tämä 

Itsekkyys eli itse'kyys ja sen myrkyllisyys joka kärsimystä kylvää.

Pysyvään jumalaiseen rakkauteen ja kärsimyksistä vapautumiseen on vain yksi tie: itse pois kyystä.  Me emme osaa vielä rakastaa vaan elämme vielä lemmen pauloissa.

Anni Heiskanen sanoo runossaan näin:Mä rakkautta kaipasin, mä katsoin länteen itään. Kaikkialta mä kerjäsin, mut en tyhjään käteeni saanut mitään. Vaan kun lakkasin pyytämästä, uusi vaiheeni alkoi tästä: mitä ennen en etsien löytänyt, joka puolelta vastaani tulvii se nyt.

Rakkaus ei jostain syystä persoonalliseen tahtoomme taivu, ja onnen tavoittelu on siten onnetonta. Miksi sitten onni vain käväisee, eikä jää asumaan pitemmäksi aikaa.

Syy on lähes aina minussa itsessäni. Persoonallisuus on vain niin lyhytnäköinen, ettei se näe syyn ja seurauksen pitkäjänteisyyttä, joka lopulta tuo aina omat vikani eteeni muka sattumina ja muiden tekeminä ja esittäminä, etten niistä enää itseäni tunne.

Menneisyys tuo kylvöni korjattavaksi. Se on määräys kohtalon.

Rakkaus tulee kuin armosta meihin. Se hetken on työ kun salama lyö. Tai sitten kasvaa se, jos voitamme itsekkyytemme, myötämme elämämme   leivän kannikoissa.

Totuuden etsiminen on rakkauden etsimistä ja opettelemista. Kuinka voisimme oppia Jumalaa rakastamaan jota emme näe, ellemme opi häntä ensin toisessa ihmisessä rakastamaan jossa hänet näemme. 

Ihmiskunta on jakautunut kahteen sukupuoleen sitä varten että me ihmiset oppisimme rakastamaan toisiamme. Luojamme keksi istuttaa meihin sukupuolisen vietin joka mangneetin tavoin vetää miestä ja naista yhteen, ja iloitsemaan toisen ihmisen läheisestä kohtaamisesta. Rakkaus toimii siinä vain kuin puhemiehenä.  

Jokaisen ihmisen, suurimpien rikollistenkin, suurin sisäinen kaipaus on pohjimmiltaan rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Vaikka tämä kaipaus pukeutuukin hyvin erilaisiin muotoihin, on rakkaus kuitenkin aina sama. Huiluun puhaltaja on sama vaikka sävelet vaihtuvat.

Tämä luojamme antaa meidän ainakin kerran elämässämme kuin malliksi kokea miten ihanalta tuntuu kun rakastaa. Me koemme rakkauden vain eri aikoina ja -ikäisinä hyvinkin eri asteisena.

Mutta jo murrosiästä lähtien elämäämme hallitsee merkillinen kaipaus.

Oiva Paloheimo kuvaa sen viisitoistavuotiaan rukouksessa näin:

En tiedä Jeesus, mitä mä sulta pyytäisin. Ei multa mitään puutu ja puuttuu kuitenkin.

On sydämeni aina niin kovin rauhaton. Ei multa mitään puutu. Mut mikä minun on ?

Jotta pystymme syvällisemmin ymmärtämään mitä rakkaus on, on se meidän pitänyt ensinnäkin itse tunteellamme kokea, jonka jälkeen voimme lähteä sitä myös älyllämme analysoimaan, niin pitkälle kuin se on analysoitavissa.

Kuitenkin nousee tie pystyyn, jos tukeudumme vain nykyaikaisen sielutieteen saavutuksiin, tieteen, joka ei ole vielä ihmisestä henkeä eli tahtoa löytänyt, ajatuksen ja tunteen vain.

Se pitää inhimillistä tahtoa vain älyn ja tunteen luomina haluina ja viettelyksinä, joita ihminen sitten kutsuu omaksi tahdokseen.

Tämähän tietysti on totta kun puhumme ihmisen sielullisesta puolesta jolla ei kylläkään ole vapaata tahtoa, vallinnan vapaus vain. Mutta ihminen on enemmän.

Hengessään eli totuudessa ja totuuteen perustuvassa hyvässä tahdossa ihminen on kuitenki vapaa. Maassa rauha ja ihmisillä hyvä tahto.

Tämä sanonta kertoo juuri sen, että kun ihmisen henkinen tahto herää, tuo se täydellisen vapauden ja rauhan ihmisen elämään. Tämänsuuntaisestahan meillä kaikilla on varmasti ainakin pienesti kokemuksiakin.

Etenkin lapsena koki voimakkaasti jos oli valehdellut: kuinka suuren vapautumisen ja rauhan sai, kun oli sen tunnustanut ja saanut anteeksi. Valhe aivan kuin sitoi, ja teki levottoman olon, totuus vapautti.

Tai kun on kokenut suuren rakastumisen. Kuinka sitä suorastaa liitää ilmassa kaikista painolasteista vapautuneena ja Eino Leinoa siteeraten kuinka sitä tahtoisi antaa, antaa ja antaa vaan, poven paisuvan rinnastaan. --------  

Näin heti alkuunsa on hyvä hiukan määritellä mitä eri käsitteet niin sanotusta rakkaudesta pitävät sisällään ja antaa niille kuin yhteinen nimittäjä.

Sillä kun yleensä puhutaan rakkaudesta ei aina sanota sitä miltä puolelta puuta katsotaan, puhutaan vain rakkaudesta, vaikka rakkaalla lapsella on monta nimeä, joilla sen ilmenemispuolia voidaan erotella.

Voimme ensin tehdä kuin karkeamman jaon olemuspuoltemme mukaan.

  - Ihminen on ruumis, sielu ja henki.

Ruumiissa asuu suvunjatkamisvietti eli seksi. Sielussa lempi ja romantiikka. Ja vasta hengessä todellinen rakkaus.

--Ihmisellähän on samanlainen suvunjatkamisvietti kuten eläimelläkin. Ihminen poikkeaa eläimestä kuitenkin siinä suhteessa, että hän voi antaa tälle vietilleen ajatusvoimaansa ja siten kasvattaa siitä himon, joka jatkuvasti vaatii tyydytystään.

Eläin ei tähän yleensä pysty, joten ihminen sillä aivan kuin raiskaa oman alemman eläimellisen puolensa joka rajoittaisi seksuaaliset toiminnat muuten vain puhtaasti suvun jatkamiseen.

Tämä on ollut kuitenkin välttämätön "syntiinlankeemus" ihmisen kehityksessä. Me ihmiset kertaamme elämässämme myös ihmiskunnan kehityshistoriaa.

--Sielussaan ja sielullisissa tunteissaan ihminen ikävöi romanttista lemmensuhdetta joka kohdistuu yleensä vastakkaiseen sukupuoleen ja joka täyttymyksessään pyrkii täysin yhdistämään kaksi sielua ja ruumista toisiinsa. Tätä voidaan kutsua lämpimäksi lemmen suhteeksi.

--Hengessään ihminen vapautuu ulkonaisesta sidonnaisuudestaan eli alemmasta itsestään, itsekkyydestään ja pääsee korkeamman minuutensa, taivaallisen ylkänsä eli kalevalaisittain sanottuna oman Pohjan-neitonsa, tämän satujen prinsessan, suuren rakkauden ja rakastetun yhteyteen, joka vasta tuo lopullisen täyttymyksen ihmisen rakkauden kaipuuseen.

Jotkut sanovat ettei näitä kolmea tasoa pidä erottaa toisistaan. Kuitenkin nämä ovat selvästi erilaisia asteita ihmisen henkisellä kehitystiellä. Ne toimivat kyllä limittäinkin.

Mehän olemme eläinkunnasta enkelikuntaan nousemassa ja aivan kuin vielä näiden molempien luonnonvaltakuntien ristivedossa. Eläimellisyys vetää alaspäin, jumalainen ylöspäin.

Me ihmiset yleensä yhdistämme omat himomme ja halumme omaksi tahdoksemme, vaikka ne todellisuutena ovatkin vain omia luomuksiamme, omia helmasyntejämme, noin kirkollisesti sanottuna.

Me pidämme ne elossa vain antamalla niille ajatusenergiaamme niin, että ne ovat jopa alkaneet isännöimään omassa talossamme. Herkuttelevasta syömisestä aina suurimpiin himoihin saakka kaikki ovat sukupuolisuudesta lähtöisin.

Meistä joiden tulisi olla herroja talossamme, onkin tullut orjia, joita elementaalit eli ajatusluomukset joita olemme itseemme kasvattaneet, juoksuttavat ja piiskaavat meitä kaikenlaisilla houkutuksilla ja viettelyksillä, ja kuiskaavat korvaamme olevansa meidän oma tahtomme, joka haluaa vain että olisin onnellinen ja nauttisin elämästä.

Näin sielussaan ihminen suurimmat kärsimyksensä, tragediansa kuin myös onnensa läpikäy ja kokee. Tämä on sitä pakollista kasvukipuilua rakkauden oppimisen taipaleella.

Sielu on se päivittäinen myllerryskenttä, vai sanoisiko hiekkalaatikko tai luokkahuone, jonka rauhoittumista ja viisastumista henkemme vain odottaa, jotta se voisi astua alas ja tuoda rakkauden tähän omaan persoonallisuuteensa.

Kyllähän se on yrityksiä tehnyt. Jokaisella varmaan on kokemusta tämän rakkauden hengen kosketuksesta.

Ensitöikseenhän se pölläyttää persoonallisen älyn pihalle ilmeisen tarpeettomana. Sen jälkeen se sotkee jokapäiväisen säännöllisen totutun elämän täysin mullin mallin, ja näytettyään aikansa kuinka ihanasti voisimme elämämme viettää, poistuu ja jättää mahdollisesti meidät lopulta yksin selvittämään omia sotkujamme.

Olihan se kokemus. Kiitos kun kävi.

Viisaat ovat sanoneet että todellinen tahto ihmisessä on yhtä kuin rakkaus. 

Silloin tahto asettuu hengen yhteyteen, hengen jota materialistinen, ateistinen tiede ei ole siis ihmisestä vielä löytänyt. Ateistikin uskoo kyllä kokemuksesta rakkauteen, mutta ei Jumalaan, joka on rakkaus.

Tämähän tietysti johtuu taas siitä että Jumalana on tuotu juutalaisten kansallisdeeva   Jehova, joka oli kiivas, kiukkuinen, julma, hirmuinen, eikä puhtaasti rakastava isä, niin kuin Jeesuksen tuoma jumalakäsite.

Miten voimme sitten hengen eli Jumalan ymmärtää ja sen myötä rakkauden. On sanottu, että me ihmiset olemme luodut Jumalan kuviksi, ja tästähän me voimme tulla vakuuttuneiksi omalla älyllämme, joka voi ymmärtää mm. sen että meillä on samanlainen kauneuden taju, kuin Hänellä joka on esimerkiksi kukat luonut.

Tai että ihminen pystyy näkemään luonnon järjellisesti ja suurella viisaudella luoduksi, samoin kuin me itsekin pystymme älyllämme ja tunteellamme luomaan.

Voimme ymmärryksellämme löytää lukemattomia yhtälöitä itsemme ja tämän maailmamme luojan kanssa. --------

Tein tämän luokkasormusmallin yli 50 vuotta sitten muistuttamaan koululaisia elämänsä tärkeimmistä arvoista.

Elämän usko ja toivo johtavat rakkauteen, eli tämän luojamme yhteyteen.  Mies ja nainen minussa luovat yhteisymmärryksen ja ymmärrys herättää meissä todellisen elämän uskon.

Eli kun ensin persoonallisesti pidämme totena, että voimme totuuden tiedon saavuttaa ja sillä tiellä edistymme herää meissä ymmärrys, joka intuition kautta johtaa meidät   todellisen elämänuskon eli totuuden yhteyteen, jolloin jumalainen voima virtaa meihin.  

Tätä voimaa voimme sanoa sitten todelliseksi uskoksi.

Sydämen ja ajatuksen valaistuminen käy aina todellisen uskon edellä.

Oikea usko on yhtä kuin jumalainen tahto eli rakkaus tajunta meissä.

Ei kukaan voi väittää etteikö jokaisessa meissä jo nyt jossain määrin ilmenisi jumalaisia ominaisuuksia ja siten myös ehkä jumalaista rakkautta. Olemmehan jo tuhansia elämiä niitä opetelleet.

Jumalainen tahto täysin herättyään vapauttaa meidät itsekkyydestä. Samoin kuin totuus eli jumalainen järki vapauttaa ihmisen tietämättömyydestä eli tajunnan rajoittuneisuudesta. 

Itsekkyys ja tietämättömyys, nämähän ovat ne kaksi perussyytä meidän  rakkaudettomuuteemme.

Siksi että tiedostamme hengen eli jumalaisen tahdon olemassaolon itsessämme voimme sanoa ainakin olevamme jo sukua Jumalille.

Olemme vielä nuoria, kuin jumalan poikia ja tyttäriä mutta ehkä suuremmiksi kasvamassa sitä mukaa kun jumalaiset kyvyt ja voimat meissä heräävät. Sen myötä kasvamme myös rakkaudessa. --------

Totuus on tekevä teidät vapaiksi on meille vakuutettu. Voimme nyt kuitenkin vielä kysyä Pilatuksen tavoin: mikä on totuus? Miksi emme tiedä elämän totuutta ? Miksi se on meiltä salattua

Aino neiti Kalevalassa, joka kuvaa ihmisessä hänen kauneinta , kehittyneintä tunnepuoltaan, kaihoaa koko nuoruuden innollaan jumalaista suurta rakkautta, ja pettyy kun tämä rakkaus ilmestyykin hänelle ikiaikaisena vanhana jumalaisena viisautena, eli Väinämöisenä.

Aino näki vielä vanhana ilottomana ikävänä tämän jumalaisen viisauden, jota hän ei vielä ymmärtänyt, eikä siten ollut valmis vastaanottamaan.

Aino yhdisti sisäisen rakkauden kaipuunsa vielä maalliseen lempeen ja hukuttautui oman alemman tunnepuolensa viettelyksiin mieluummin kuin meni vanhalle Väinämöiselle.

Evankeliumeissahan kerrotaan kuinka Maria meni Joosefille, vanhalle miehelle, täyttyi eli tuli pyhästä hengestä eli jumalaisesta viisaudesta raskaaksi, ja synnytti itsessään Kristus-lapsen, eli jumalaisen rakkauden.

Saman me jokainen tulemme kerran tekemään. Näin meidän miestenkin tulee synnyttää saavuttaaksemme täydellisen rakkauden.

Pyhä henki eli oma jumalainen olemuspuolemme, korkeampi ymmärrys täyttää persoonallisuutemme kun vain teemme sille tilaa.

Kalevala neuvoo meitä aloittamaan tämän prosessin ensin oman kyisen peltomme kyntämisellä, joka kyyn tavoin on vaaraksi meille itsellemme kuin myös ympäristöllemme.

Ihmissielun Mariatila, tai niin kuin Kalevalassa Marjatta, joka myös synnytti Kristuksen itsessään, on hyvin paljon kehittyneempi kuin Ainotila.

Aino etsii vielä rakkautta pelkällä tunteellaan ja on siten vielä kuin puolinainen. Marjatta ihmisenä edustaa jo kokonaista ja synnyttää siten itsessään inhimillisen täydellisyyden, Jumalanpojan, rakkauden.

Marjatta Kalevalassa saa kokea autuaallisen jumalaisen rakkauden synnyn itsessään ilman maallista toista sukupuolta. Mutta joutuu kokemaan, niin kuin Mariakin, sen tietämättömien taholta tulevan vihan tätä jumalanpoikaa, korkeampaa ymmärrystä ja rakkautta kohtaan, jota maailma ei vielä ymmärrä, eikä ole sen vuoksi valmis Aino-neidin tavoin vastaanottamaan, vaan tänäpäivänäkin vielä kummajaisena ristiinnaulitsee.

Eräs vanha ystäväni uskoutui minulle ja kertoi kuinka hän vielä kahdeksankymppisenä sai kokea pakahduttavan autuaallisia jumalaisia onnentiloja. Hän olikin perikuva miehestä joka oli itsensä kadottanut ja siten löytänyt todellisen Itsensä. 

Ja miten se tapahtuu ?

Elämä on järjestynyt kouluksi joka systemaattisesti viekoittelee tämän aasin monenlaisilla hyvillä porkkanoilla eteen päin kulkemaan ja itseään kehittämään.

Itsekkyys on ollut ainakin alussa se hyvä ominaisuus meissä joka on meidät liikkeellä pitänyt. Kuitenkin elämä samalla opettaa meitä tästä itsekkyydestä luopumaan koska se tuo aina kärsimyksen muassaan.

On takaisin maksettava aina, joka otettu onnen hetki ja laina. Elikä tässä dualismissa eläminen tasaa onnen ja kärsimyksen.

Mitenkä sitten voimme luoda itsellemme onnellista rakkauden täytteistä tulevaisuutta. Onko se ollenkaan meidän käsissämme vai säätääkö ja määrääkö kohtalo sen, niin kuin laulu väitti

Elämä on varannut meille pelkkää onnea tulevaisuuteen, ellemme itse sitä tärvele. Meidän pitää oppia vain ymmärtämään, käsittämään mitä meidän on tehtävä, jotta onni meitä seuraisi.

Ymmärrys on se valo se lunastaja meissä joka pitää saada loistamaan.Tietämättömyys on se paha joka kärsimystä kylvää. 

Ymmärrys syntyy kun nainen eli tunne ja mies eli äly löytävät toisensa sopusointuisessa yhteistyössä. Kun mies löytää itsestään naisen ja nainen miehen ollaan jo pitkällä ymmärtämisen tiellä.

Aivan kuin maalliseen avioliittoon mennessä mies ja nainen sanovat papin edessä toisilleen tahdon, tahdon, samoin ihmisessä tämä liitto älyn ja tunteen välillä saa tajunnan heräämään jumalaisen järjen ja tahdon eli rakkauden suuntaan.

Silloin ihminen alkaa ymmärtämään myös kokonaisvaltaisemmin elämää. Meitä miehiä tietysti ihmetyttää miksi koko'naisvaltainen on naisvaltainen. 

Suomen kieli pohjaa Kalevalaiseen mysteerioviisauteen ja Kalevalahan on matriarkaalinen. Pohjanakka komentaa ja kouluttaa meitä kalevalaisia urhoja jotka tavoittelemme hänen ihanaa tytärtään.

Jeesushan puhui taivaallisesta ylkästä, juutalaisuus kun oli patriarkaalista.

Pohjanakka kuin hänen tyttärensäkin, joka ilmenee muun muassa henkisenä omanatuntona meissä, toimivat oikean eli naisellisen aivopuoliskomme kautta intuitiona eli sisätajuntana. Tämän kanavan kautta olemme siis yhteydessä minuuteemme.

Tajunta laajenee jo olennaisesti kun kaksi tajunnallista sukupuolta lyöttäytyy aviollisesti yhteen. Miehenä opin silloin syvemmin eläytymään ja ymmärtämään naisena olemista eli omaa naistani itsessäni.

Miehen eetteri eli elämänvoimaruumis on naisellinen ja naisen miehinen, joten molemmat sukupuolet löytyvät myös meistä jokaisesta. Toinen on vain päällimmäisenä, ja siten liikaa hallitsevana.

Miehenä voin jopa lopuksi sanoa: että on olennaista, että olen naista, suurempi täydellisempi eli kokonainen. ---------

Äiti sanoi aina että koita nyt jo olla ihmisiksi. Ja koitinhan minä, vaikka ei se helppoa ollut.

Jokainen me sitten kerran heräämme olemaan ihmisiksi, alamme ymmärtämään ja käsittämään eli tekemään käsillämme ja toimimaan epäitsekkäästi toisten hyväksi, niin kuin perheellinen joka ei voi enää pelkästään itselleen elää.

Lapset ovat meidän hyviä kasvattajiamme pois itsekkyydestä. Rakkaus ilmenee perheessä myös jo yhteyden tunteen riemuna.

Kun me koemme rakkautta, vie se tunne meidät kuin pois itsestämme. 

Itsekkyydellä ei ole mitään sijaa siinä. Tämä opettaa ymmärrystämme siksi etsimään rakkautta toisten ihmisten onnesta, iloitsemaan toisten ihmisten iloista, keksimään yhä uusia keinoja toisten ihmisten iloiseksi, onnelliseksi tekemiseksi.

Silloin henki ilmenee myös meissä ilona. Ja ilon jonka näemme silloin veljemme silmässä ilmentää jo kaksin- tai moninkertaista iloa.

Kun saamme viestin, tai pienenkin väläyksen omalta hengeltämme eli korkeammalta minältämme tuo se ilon ja ihan'uuden ihanuuden tullessaan. Se voi tulla myös sen veljemme kautta, sillä yksin emme opi rakastamaan.

Siksi kahden ihmisen syvällinen liitto on rakkauden korkeakoulua, jossa opitaan luopumisen ja vastaanottamisen vaikeat läksyt. Pitää oppia luopumaan, jo eläessä kuolemaan jotta ikielämä rakkaus meissä syntyisi.

Min verran meissä on lempeä, sen verran meissä on iäistä. Sen verran meistä myös jäljelle jää, kun päättyvi päivä tää, sanoi Eino Leino, tarkoittaen lemmellä kyllä rakkautta. Sillä lempi katoaa, mutta rakkaus jää.

Niin kauan kuitenkin kun janoamme itsellemme rakkautta on se 'itse' esteenä sen tulemiselle.------

Niin kuin jo mainitsin on Suomen kieli viisas mysteeriokieli, vanhaa perua ihmiskunnan alkuperäisestä kielestä.

Pitkään mietin miksi tämä Suomen kielen rakkaus-sana, tämä hirveeltä tuntuva kerakekimppu, on tässä muodossa, kun se muissa kielissä on paljon kauniimpi, kunnes se selvisi.

Vanhassa Egyptissä johon meillä on ollut muinoin läheiset suhteet kutsuimme logosta eli auringonjumalaa Raaksi.

Tämä Ra kastaa, rakastaa, eli antaa vesi ja tulikasteen meille vielä tänä päivänäkin ja syleilee meitä paistamalla.

Ja onhan rakkaus eli Ra'kausi todellista aurinkokautta ihmisenkin elämässä. Se ei ole seisova vesi, vaan soliseva raikas puro joka elävöittää ja kastaa maaperän virratessaan.

Siksi meidänkin tulee puhdistaa sydämemme, jotta Ra voi kauttamme virrata, kastaa ja elävöittää ensin perheessä ihmistaimien kasvua jotta heistä kasvaisi taas Ra'kastavia aikuisia. ----------

Voimme sitten tarkastella kahta erillaista ihmistyyppiä rakkauden näkökulmasta katsoen, nimittäin sydämen- ja älyntien kulkijaa.

Ihmiskunnassahan noin yleisesti ottaen tuntuu että naiset kulkevat sydämen tietä ja miehet älyn. Näin ei kuitenkaan ole asianlaita, sillä ihmiset eivät yleensä kulje millään tiellä.

Mutta tielle lähteneet monet imiset alkavat sielussaan yhä enemmän irtaantumaan sukupuolestaan ja kulkevat molempia teitä ja muistuttavat jo Ihmistä isolla iillä.

Kuitenki painopiste sydämen ja älyn välillä saattaa vaihdella eri ikäkausinakin.

Ihminen katselee ja eläytyy elämän ihanteeseensa välillä älyn välillä tunteen siivittämänä.

Kun ihminen älyn silmällä katselee rakkauden ja veljeyden ihannetta näkee hän vapauden siinä tärkeänä tekijänä.

Hän näkee että hänen tulee olla vapaa kaikista sidonnaisuuksista, ristiriidoista, synneistä ja itekkyyden tuomista kärsimyksistä.

Pitää pystyä hillitsemään tunnepuolen tuomat myllerrykset. Seisomaan kuin viilipytty keskellä tunnepuolen viettelyksiä. Kuin Odyseus älyllään varautua voittamaan seireenien houkutukset. Hän näkee että paha on pohjimmiltaan tajunnan rajoittuneisuutta.

Kun taas sydämen tien kulkija on täynnä hellyyttä ja armahtavaa sääliä, joka sulkee kaikki syliinsä ja voi ottaa kaikkien tuskat päällensä, ja kärsiä mitä tahansa toisten puolesta, niin kuin äiti lapsensa puolesta, ja unohtaa täysin oman itsensä.

Näiden molempien teiden pitää hyvissä ajoin yhdistyä jotta ihminen saavuttaa sen täydellisyyden jonka suuri elämä on säätänyt osaksemme.

Puhdas älyntien kulkija koittaa saavuttaa voittoa omasta alemmasta itsekkyydestään kieltäymuksen, pakon ja tukahduttamisen kautta. Koitaa polkea oman seksualisuutensa ja itsekkyytensä ja tukahduttaa tunteensa jotka haittaavat ja estävät häntä pääsemästä ja saavuttamasta älynsä näkemää ihannetta.

Hän koittaa siis kiivetä suoraan vuorelle jyrkintä rinnettä ylös.

Älyn tie on taistelujen ja voittojenkin tie.

Yhdessä elämässä tosin ei paljoa ehdi saavuttamaan. Ihmisellä joka tässä elämäs-sään vasta herää vakavammin ponnistelemaan menee homma helposti överiksi. 

Hän sortuu liialliseen asketismiin ja itsensä kiduttamiseen, ja joutuu lopulta luopumaan mahdottomalta näyttävässä yrityksessään, ellei omaa jo syntymästään harvinaisen lujaa ponnistusvoimaa.

Jos ihminen on tällä tavoin itsensä voittanut, voi hän seuraavassa elämässään, toisena persoonana ihmetellä omaa kylmyyttään, miksi hän ei voi tuntea lämpimiä tunteita toista ihmistä kohtaan.

Hänellä saattaa olla voimakas sukuvietti, mutta ei pysty rakastumaan toiseen ihmiseen. Hänen tunnepuolensa on kuin syvällä, ja tarvitaan suuria tapahtumia herättämään sitä esille.

Ihminen voi edelleen jatkaa tällä tiellään ja nousta vielä ylemmille tasoille, jos hän ei sorru omien alempien viettiensä kuiskauksille.

Hän vapautuu kaikista kärsimyksistä saavutettuaan voiton omasta alemmasta persoonallisuudestaan ja nousee lopulta älynsä voimilla yksinäiseen kirkkauteensa.

Hänelle rakkaus on korkeinta persoonatonta hyvyyttä ja täydellistä sopusointua korkeamman järjen kanssa. Lemmenelämä näyttäytyy hänen silmissään alhaiselta, synnilliseltä jopa saastaiselta.

Tällainen ihminen voi helposti langeta moralistiksi, eli nykyajan puukkojunkkariksi, joka terävällä älyllään kuin Morapuukko listii syntisiä. Moralisti ilmentää kylmää julmuutta kuin Jehova Jumala.

Ihminen voi lopuksi kuitenkin tällä tiellään nousta täydellisesti vapaaksi olennoksi, jonka ei ole enää pakko syntyä maan päälle.

Hän voi jatkaa kehitystään korkeammilla tasoilla, mutta täydellisyyttä ihmisenä hän ei voi enää niillä tasoilla saavuttaa.

Hän on ylevämpi, puhtaampi ja vapaampi kuin kukaan meistä. Ja kuitenkin häneltä puutuu yksi, ja sen myötä kaikki, niin kuin Paavali sanoi : nimittäin inhimillis-jumalainen rakkaus.

Hänen on ehkä kerran palattava takaisin inhimillistä rakkautta oppimaan.

Kyllähän ihminen voi omilla ponnistuksillaan nousta taivaisiin ja päästä jumalien luo, mutta jumala ei tule siten maan päälle. Inhimillinen täydellisyys ja tehtävä ei olekaan siinä että ihminen häipyy taivaisiin ja tulee jumalaksi, vaan siinä että jumala täyttää ihmisen jo ihmisen täällä maanpäällä ollessa. Sanoi Blavatsky, länsimaisen ihmisen tietä ja tehtävää tarkoittaen. 

Sydämen tie on aina ollut myös ihmisen kuljettavana. Ja kun sitä oikein kuljetaan, vie se ihmisen suoraan puhdasta veljesrakkautta eli kaiken yhteyden kokemista kohti.

Oikea sydämen tie ei ole pelkän tunteen tie, vaan sydän kuuntelee myös intuitiota, oikeaa aivopuoliskoaan, joka tuo ajatteluumme oikeita aineksia.

Äly kuin itsestään kasvaa sydämen ohella.

Ihminen joka näkee ihanteen sydämellään, näkee että rakkaudella ratkaistaan kaikki ongelmat elämässä. Suhtautumalla omiin kuin muittenkin ongelmiin ja vaikeuksiin lempeydellä ne pikkuhiljaa murenevat ja häviävät.

Hän vaistomaisesti tietää ettei voi ilman muuta tukahduttaa tunteitaan eikä vapautua siksi kärsimyksistäkään, vaan vapaaehtoisesti ottaa omat kuin muittenkin kärsimykset kantaakseen.

Vapaaehtoinen kärsimys ilmentää hänessä jo jumalaisia ominaisuuksia. Hän tietää, että paha on vain meidän opettajamme, ja poistuu kun opimme elämään sen kanssa oikein.

Rakasta pahaa ja se on vapahdettu. Tai jos joku on minulle paha, niin minä olen hänelle hyvä, ja hänestäkin tulee hyvä, sanoi Laotsee.

Nämähän ovat pelkkiä fraaseja meille niin kauan kun emme ole itse kokeneet niitä tosiksi. Ne saavat sisällön vasta kokijan tajunnassa.

Mitään sydämen tien kulkija ei voi itsessään tappaa vaan suo kaikille oman elämänsä. Hän ei erehdy luulemaan himojen tulia elämän auringonpaisteeksi, vaan etsii niiden takaa todellista pysyvää, oikeaa tunnetta, joka ei tukeudu itsekkyyden tarjoamiin nautinnonhaluihin, ja seksuaalisuuden viettelyksiin.

Hän janoaa rakkautta, mutta tietää ettei rakkautta ole se tunne joka voi herätä tänään ja jo huomenna kuolla. Ei ole ollut rakkautta se että tänään ihastuu ja huomenna unohtaa, kylmenee ja jopa vihastuu.

Ei osaa ihminen silloin vielä rakastaa. Hän on vielä tunteittensa orja. Hän liikkuu vielä hyllyvällä suolla, josta ei löydä tukevaa perustaa

Miten päästä sitten varmalle tukevalle pohjalle, jonka varaan voi ruveta rakentamaan.

Luodakseen lujan henkisen perustan heti alusta asti ihmisen tulee oppia uskollisuuden läksy.

Ellei hän opi ensin yhtä ihmistä uskollisesti ja vastuullisesti rakastamaan ei hänessä kehity niitä eettisiä ominaisuuksia, joita jumalaisessa rakkaudessa ilmenee.

Me ihmiset helposti yhdistämme rakkauden vain siihen ihanaan tunteeseen jota jokainen olemme saaneet kokea. Ja kun tämä tunne pikkuhiljaa laimenee, koemme että rakkaus on kadonnut elämästämme.

Todellisuudessa olemme saaneet vain kuin lohdun tai armon jotta jaksamme käydä tätä kärsimysten koulua säädetyn aikamme.

Henkinen kasvu ja siten myös rakkaus kulkevat käsikädessä vastuun ottamisen kanssa.

Jos te olette vähässä uskollisia, minä panen teidät paljon haltioiksi, on meille sanottu.

Tätä uskollisuutta, epäitsekkyyttä ja vastuuta opitaan parhaiten kahden ihmisen arkipäivän suhteessa, ja etenkin omat lapset ja meikäläistä jo lapsenlapsetkin siihen kasvattavat.

Sen tähden uskonnoissa on pidetty avioliittoa pyhänä instituutiona, jossa ihminen voi oppia luopumaan itsekkyydestään, ottamaan vastuuta ja uskollisesti rakastamaan toista ihmistä.

Tämä on vaikea läksy opittavaksi ja tiedämme kuinka ihmiset ovat aina aisan yli hypelleet. Elämä elämältä olemme siinä luokalle jääneet.

Mutta kerran se onnistuu ja silloin osaamme suhtautua puolisoommekin kuin hyvät vanhemmat lapseensa.

Vaikka lapsi kuinka kiukuttelee niin vanhemmat ymmärtävät sen olevan vain kasvukipuilua, ja katsovat pintaa syvemmälle ja näkevät hänessäkin vain rakkautta janoavan väräjävän sydämen joka on meille opettajaksi annettu, ja jonka kautta saamme aina vain sen minkä kasvaaksemme tarvitsemme.

Joka päivä on tutkintopäivä tässä korkeakoulussa.

Jotenkin tuntuu, että elämässä kaikki on hienosti järjestyksessä. Ainakin jo näin vanhempana asioita tarkastellessa.

Sinkut joiden ei tässä elämässään tarvitse tiiviin parisuhteen kautta oppia, tai ovat jostain syystä jättäneet opinnot kesken voivat viettää kuin kesälomaa, jos karma sen sallii, tai jos ovat jo niin kehittyneitä, että pystyvät opettelemaan tai jo toteuttamaan globaalia eli kaikkiallista rakkautta, toimimalla ihmisten opettajina ja auttajina.

Jotta osaamme arvostaa ja ymmärtää rakkautta on sen rakkaudettomuus meille opettanut. Jotta näemme valon, on sen pimeyden kautta pitänyt tulla. Tämän ymmärtäminen vapauttaa meidät tuomion hengestä.

Niin kauan kun näemme pahaa, emmekä ymmärrä sen tarkoitusta, me helposti tuomitsemme sen, ja tuomitseminen on rakkaudettomuutta pahimmasta päästä.

Millä tuomiolla te tuomitsette, sillä teidät tuomitaan, sanoi Jeesus.

Tuomiolla me sidomme tajuntaamme - ymmärrys taas vapauttaa sen.

Pelko on myös yksi rakkauden suuria esteitä. Pelko on pimeyttä meissä. Kun kuljemme pimeässä näemme ja säikymme kaikenlaisia mörköjä ympärillämme. Mutta valo näyttää, ettei mitään pelättävää ollutkaan.

Pelko voitetaan luottamuksella ja ymmärryksellä.

Vanhasta Saksan oppikirjasta poikavuosilta jäi mieleen tähän sopiva tarina, jonka olen monasti jo kertonut, mutta jonka syvällinen opetus on hyvä aina pitää mielessä.

Matkustajalaiva oli merellä kovassa myrskyssä. Laivat olivat siihen aikaan pienempiä kuin tämä uponnut Estooniamme. Laiva narisi ja keikkuin kuin lastu laineilla, ja vettä pärskyi joka pulelta sisällekin.

Matkustajat olivat kauhuissaan. Kuka oli kyyristynyt nurkkaan rukoilemaan, kuka manasi äänekkäästi huonoa tuuriaan kun oli lähtenyt tälle matkalle. Laivassa vallitsi yleinen epätoivo ja pelko.

Siellä oli kuitenkin pieni poika, joka oli aivan rauhallinen ja kulki ihmisten parissa rauhoittamassa heitä.

Kun häneltä kysyttiin: kuinka sinä voit olla noin peloton ja rauhallinen, vastasi poika kirkkain silmin:" Mutta eihän meillä ole mitään pelättävää, sillä kapteeni joka tätä laivaa ohjaa on minun isäni."

Tällainen sanoisiko lapsenomainen 100% luottamus, joka perustuu kuitenkin tietoon, elämää ohjaavien hyvien voimien todellisuudesta, vapauttaa meidät jo kaikista turhista peloista.

Sokea usko ei tähän riitä, tarvitaan uskoa joka on kokemusperäistä tietoa.

Kun opimme ymmärtämään niin, että alitajuntammekin sen käsittää, että kaikki minkä me joudumme kohtaamaan, kuuluu meille, sillä on jokin viesti meille, koska sattumaa ei ole olemassakaan.

Kun tämän ymmärrämme, muuttuu suhtautumisemme siihenkin jota ennen pidimme pahana. Silloin koetamme ymmärtää mitä se pyrkii minulle opettamaan, sillä niin sanottu pahakin on hyvä opettajani pyrkiessäni totuuteen, tosihyvään eli rakkauteen.

Paha on maailmassani niin kauan kun sitä tarvitsen. Pahan takana on lopulta aina hyvä tarkoitus. Pahaa tahtoa ilmenee ihmisillä äärimmäisen harvoin. Meistä tuntuva, pahalta ilmenevä tahto, on yleensä aina tietämättömyydestä johtuvaa.

Hyvässä tarkoituksessa mutta itsekkyydessä ja tietämättömyydessämme me aiheutamme eniten kärsimyksiä itsellemme ja ympäristöllemme. Persoonallinen hyvä tahto ei siis vielä riitä, tarvitaan ennen kaikkea syvempää ymmärrystä jotta tekisimme todellisia hyviä tekoja. Avulias aatu monasti vain sekoittaa pakkaa. ---------

Mammonan maailma sitoo tajuntaamme myös voimakkaasti. Jos ei meitä hallitsekaan enää rikkauden himo, niin meitä saattaa hallita vielä ehkä köyhyyden pelko. Pelot ja halut ne tätä elämänpurttamme eniten keikuttavat.

Tämä pelko sitoo tajuntaamme niin kauan kunnes ymmärrämme, uskomme ja saamme jopa kokea, että mitä enemmän pystymme luopumaan ja antamaan, niin aineellista sielullista kuin henkistäkin antia, sitä enemmän meillä riittää annettavaa.

Kierrätys ja luov'uus eli luovu jotta uus sinussa syntyisi, alkaa toimimaan näin elämässämme.

Itse olen huono pappi siitä puhumaan kun en siihen itsekkään kykene. Minulta ei ole koskaan autoa varastettu, mutta yhteen väliin näin usein unta että auto oli varastettu, ja sain kokea ne kaikki menettämisen tunteet ja harmit jotka osoittivat että en ollut valmis ainakaan vielä autosta sovinnolla luopumaan.

Viimeksi sitten omistin unessa valkean upean uuden Mersun, jota nyt oltiin minun nähteni varastamassa. Yritin mennä estämään, mutta väliin hyppäsi jonkinlainen maagikko joka pysäytti aikeeni.

Soitin poliisit apuun, mutta nekään eivät mitään mahtaneet. Uni päättyi siihen, mutta se riitti jälleen opetukseksi. Täällä sitä vielä ollaan.

Omistamisen oikeudesta luopuminen on kai niitä vaikeimpia läksyjä rakkauden tiellä. Mene ja myy kaikki mitä sinulla on, jaa se köyhille, ja seuraa minua, sanoi Jeesus rikkaalle nuorukaiselle.

Omistamisen oikeus aiheuttaa ihmisten välille ehkä eniten katkeruutta, vihaa ja lemmessä mustasukkaisuutta.

Ihmisen tehtävä on siis voittaa itsensä ja ottaa oma jumalansa eli rakkaus vastaan tässä persoonallisuudessaan ollen. Sen kautta luodaan uusi taivas ja uusi maa.

Kun rakkaus eli Ra'kastaa ihmisen, kuvataan sitä pyhän hengen laskeutumisena valkeana lintuna tajuntaamme. Kalevala kuvaa sen vaakalintu valkeana joka tuo tasapainon rauhan ja rakkauden elämäämme. Mutta miten sitten tähän asti päästään?

Puhdistuksen tie on sitä ennen läpikäytävä: päivä, uni ja sisätajunnassa asti. Kun lähdemme sitä tietoisena astumaan, nopeutuu henkinen kasvu huomattavasti, ja meitä siinä aina autetaan.

Pohjan neitomme neuvoo: "Aura kultainen kuvoa, hopeainen huolittele, sillä kynnät kyisen pellon, käärmehisen käännättelet. Eli luo sellaiset jalot ihanteet ja maailmankuva itsellesi, jolla alemman itsesi voitat.

Aurahan ei tarkoita maatyökalua, vaan kullanväristä menttaalista pyhimyskehää, auraa joka syntyy ylevistä ajatuksista ja maailmankuvasta päämme ympärille, kuten pyhimyksille on kuvattu. Me olemme ja tulemme ihmisinä siksi mitä eniten ajattelemme.

Taivas astuu maan päälle siis meidän tajuntamme kautta. Hyvän- ja pahantiedon puun omenat loppuun popsittuamme Elämänpuu istutetaan maalliseen paratiisiimme asti, tähän tajuntaamme, eli me teemme silloin tällä tasolla tekoja jotka ovat ikuisuudesta, rakkaudesta kotoisin, ja siten ikuisuuteen asti vaikuttaviakin tekoja.

Rakkaus on pohjimmiltaan siis ymmärrystä, käsienkin kautta tekoa ja toimintaa, eli suomeksi sanottuna käsittämistä. Se on Kristus, joka ilmentää Jumalaa rakkautena ja joka silloin jälleen astuu nyt meidän kauttamme maan päälle.---------

Lapsena sain osakseni rakkautta. Nuorena tunsin rakkauden inanuuden, keski-iässä saatoin tehdä rakkauden tekoja, vanhana ehkä jo ymmärrän rakkautta, ja osaan unohtaa alemman itseni, jotta löydän todellisen Itseni , suuren rakastettuni, josta oma maallinen rakastettuni olikin vain vertauskuva. -----------

Takaa ristikon kaksi katsoa käki, toinen lokaa, toinen tähtiä näki.

Maailmamme on sellainen kuin olemme sen itse rakentaneet, itse luoneet. Olet siiven kärjestä siivenkärkeen omien ajatustesi tulos, sanottiin lokki Joonatalle. Toinen näkee maailman pahana toinen hyvänä.

Viisaat sanovat ettei maailma ole hyvä eikä paha. Maailmassa kaikki on järjestyksessä. Ainoa paikka missä on epäjärjestystä on meidän tajuntamme.

Se kun alkaa järjestymään niin maailmakin muuttuu paratiisilliseksi, ihanaksi paikaksi elää, ja saamme tehdä työtä tässä eedenin puutarhassamme, niin sisäisessä kuin ulkoisessakin.

Toiset saavat vielä tapella ja sotia oppiakseen olemaan ihmisiksi.

Sisäinen minuutemme meissä on kuin kirjailija, joka elämä elämältä kirjoittaa upeaa rakkaus jatkokertomusta, jossa yksi elämä on kuin yksi päivä sankarimme elämästä ja seikkailusta.

Vain kirjailija itse tuntee juonen, sankari (persoonallisuus) on siitä vielä melko tietämätön.

Hänessä on vain merkillinen kaipuu joka hänen unelmissaan pukeutuu ihanan valkoisen prinsessan (prinssin) muotoon.

Elämä on satua ja siksi ajatukset ja unelmat lopulta toteutuvat. Prinssimme löytää kerran unelmiensa prinsessan, Pohjanneitonsa ja saa puoli valtakuntaa eli sen puuttuvan toisenkin puolen, jolloin hänestä tulee persoonallisuutena kokonainen.

Paha on syösty ymmärryksellä omaan mahdottomuuteensa, kuin myös alempi persoonallinen hyvä, joka osoittautui vain pahan takapuoleksi eli unelmaksi prinsessasta, porkkanaksi joka sai prinssin ponnistelemaan eteenpäin läpi "piikkipensaide" ja lopuksi löytämään ja yhtymään oikeaan prinsessaan, tähän rakkauden ja totuuden valtakunnassa elävään tosihyvään suureen rakastettuun. 

Vietettävät häät ovat sitten sen mukaiset:

Kosmiset häät Vesa Matti Loirin laulamana loppuun: