Elämänfilosofiaa

Meillä oli eilen 13.11.2013 illalla perinteinen joka toinen viikko kokoontuva elämänfilosofia piiri Nummelassa, jossa keskustelimme karmajoogasta.  Karmajoogahan on rakkauden opettelemista eli egosta vapautumista niin, ettemme enää elä itseämme varten vaan kaikessa toistemme hyväksi. Sillä vain antaessaan itsekin samalla saa kuten se Tampereen flikkakin sanoi.  Mutta antaminen edellyttää, ettei oikea käsi tiedä mitä vasen tekee kuten Jeesus opetti. Silloin emme tiedä edes antavamme, vaan teemme välttämättömiä,elämän eettisten lakien mukaisia, oikeita tekoja. Mitä enemmän pystymme jakamaan omastamme, niin aineellisesta, sielullisesta kuin henkisestäkin "leivästämme", sitä enemmän meillä tulee riittämään jaettavaa. Ja miksi se on karmajoogaa, niin siitä on seurauksena, että samalla kuittaamme omia karmavelkojamme pois, eikä meidän tarvitse niitä enää kärsimyksillä sovittaa. Näin sanovat tietäjät. Suomen suurin tietäjä kautta aikain oli Pekka Ervast, joka oli päässyt suuren jumalaisen rakkauden yhteyteen ja oli oppinut myös paljon tätä rakkautta jakamaan Suomen kansalle. Hän osoitti tätä rakkauttaan jakamalla henkistä antiaan koko elämänsä ajan pitämällä tuhansia esitelmiä kansalle ja kirjoittamalla lukuisia kirjoja. Olisipa hänellä ollut internet käytössään, niin koko maailma olisi saanut kuulla hänen opetuksiaan sillä hän hallitsi ainakin kymmentä eri kieltä. Monet naiset rakastuivat häneen onnettomasti, yksi teki jopa itsemurhankin sillä Ervast kavahti lemmenkipeitä naisia eikä langennut enää lemmenpauloihin koska hänen suuri rakastettunsa oli oma Pohjan-neitonsa, jonka valoa hänet oli armoitettu jakamaan. Mutta hyvät ystävät teillä on nyt intternet käytössänne ja voitte jakaa hyvää sanomaane ja siten oppia oikeaa rakkautta lempimisen sijasta.

Kaikki näillä sivuillani kirjoittamani teksti ja kuvat ovat vapaasti levitettävissä, sillä tärkeintä on, että tieto leviää!

KAKSI VAUVAA KOHDUSSA KESKUSTELEVAT:

Olipa muuan äidin kohdussa kaksi vauvaa. Toinen kysyi toiselta: ”Uskotko synnytyksen jälkeiseen elämään?” Toinen vastasi: ”Totta kai. Kyllä synnytyksen jälkeen täytyy olla jotakin. Ehkä me olemme täällä valmistautumassa siihen, mitä meistä myöhemmin tulee.” ”Hölynpölyä”, sanoi toinen. ”Ei synnytyksen jälkeen mitään elämää ole. MIllaista sellainen elämä olisi?” ”En tiedä, mutta valoa tulee olemaan enemmän kuin täällä. Ehkä me kävelemme kahdella jalalla ja syömme suun kautta.” Toinen sanoo: ”Tuo on järjetöntä! Käveleminen on mahdotonta. Ja että söisimme suun kautta? Naurettavaa. Ravinto tulee napanuoran kautta. Elämä synnytyksen jälkeen on täysin poissuljettu mahdollisuus. Napanuora on liian lyhyt.” ”Uskon, että jotakin siellä on ja ehkä se on erikoista kuin tääll”, toinen vastaa. ”
”Kukaan ei ole koskaan tullut sieltä takaisin. Synnytys on elämän loppu, ja sen jälkeen on vain pimeyttä ja ahdistusta. Ei se vie meitä mihinkään.”
”No, en minä tiedä”, sanoo toinen, ”mutta ainakin me näemme äidin, ja hän pitää meistä huolen.”
”Äiti! Uskotko sinä äitiin? Missä hän on nyt?”
”Hän on kaikkialla ympärillämme. Me elämme hänessä. Ilman häntä ei olisi tätä maailmaa.”
”Minä en näe häntä, joten järki sanoo ettei häntä ole”

Tähän toinen vastasi: ”Joskus kun on ihan hiljaista, hänet voi kuulla ja aistia. uskon, että synnytyksen jälkeen on toinen todellisuus, ja me olemme täällä valmistautumassa siihen todellisuuteen.”

Alkuperäinen Isä meidän -rukous
Rukous on suora käännös (ilman kirkon vaikutusta) ja osoittaa miten kaunis, syvällinen ja totuudellinen tämä Joosuan rukous on. Rukous on käännetty Arameasta, joka on Mesopotamian alkuperäinen kieli, jota alueen kylissä puhuttiin 600-luvulla ekr.

Isä-Äiti, Elämän Henkäys, Soinnun Lähde, Sanaton toiminta, Kosmoksen Luoja!

Anna valosi loistaa sisällämme, välillämme ja ulkopuolellamme, jotta voisimme käyttää sitä hyödyllisesti.

Auta meitä kulkemaan polkuamme hengittäen vain sinun Sinusta säteilevää tunnetta.

Salli itsemme kulkea samaa tahtia Sinun kanssasi, jotta kulkisimme kuin Kuninkaat ja Kuningattaret kaikkien luotujen kanssa.

Anna meidän tuntea Maan sielu sisimmässämme, sillä siten tulemme tuntemaan kaikessa olevan Viisauden.

Älä salli maallisten asioiden ulkomuodon ja pinnallisuuden pettää meitä, vaan vapauta meidät kaikesta siitä, mikä estää kasvuamme.
 
Älä anna meidän vaipua unohdukseen, että Sinä olet maailman Voima ja Kunnia, alati uudistuva Laulu, joka kaunistaa kaiken.

Olkoon Sinun rakkautesi siellä, missä toimintamme syntyy. Näin olkoon!

Kaksi vakavasti sairasta miestä makasi samassa sairaalan huoneessa. Toisen miehen sallittiin joka iltapäivä nousta tunniksi istumaan vuoteessaan keuhkoihin kerääntyneen nesteen poistumisen helpottamiseksi. Hänen vuoteensa sijaitsi huoneen ainoan ikkunan ääressä. Toisen miehen täytyi viettää kaikki aikansa maaten selällään vuoteessaan. 

Miehet keskustelivat lakkaamatta tuntikausia. He puhuivat puol isoistaan ja perheistään, kodeistaan, työstään, sotaväkiajoistaan, paikoista joissa he olivat käyneet lomalla...

Aina iltapäivisin kun ikkunanviereisessä vuoteessa oleva mies pystyi istumaan, hän kuvaili aikansa kuluksi huonetoverilleen kaikkea mitä hän saattoi nähdä ikkunan ulkopuolella.

Toisessa vuoteessa makaava mies alkoi elää odottaen noita tuokioita, jolloin kaikki ulkopuolisen maailman elämä ja värikkyys avarsi ja elvytti hänen maailmaansa.

Ikkunasta avautui näkymä puistoon jossa oli ihana lampi. Ankat ja joutsenet leikitsivät vedessä lasten uittaessa pienoislaivojaan. Nuoret rakastavaiset vaelsivat käsi kädessä kaikenväristen kukkien keskellä ja kaukana avautui hieno näkymä kaupungin taivanrantaan.

Ikkunan vieressä istuvan miehen kuvaillessa kaikkea tätä hienon hienoilla yksityiskohdilla toisella puolella huonetta makaava mies usein sulki silmänsä ja kuvitteli mielessään tämän maalauksellisen näkymän.

Eräänä lämpimänä iltapäivänä ikkunan vieressä istuva mies kuvaili ohi marssivaa paraatikulkuetta.

Vaikka toinen mies ei kuullutkaan soittokunnan soittoa, hän pystyi näkemään sen sielunsa silmin kun ikkunan ääressä istuva herrasmies maalaili sitä kuvailevin sanoin.

Kuluivat päivät, viikot ja kuukaudet. Eräänä aamuna, tuodessaan vettä miesten kylvettämistä varten, hoitaja huomasi ikkunan vieressä olevan miehen miehen makaavan elottomana vuoteessaan. Hän oli menehtynyt rauhallisesti nukkuessaan.

Hoitaja tuli surulliseksi ja kutsui sairaalan vahtimestarit viemään vainajan pois.

Heti arvioituaan sen soveliaaksi toinen mies kysyi, voitaisiinko hänet siirtää ikkunän ääreen. Hoitaja teki sen mielellään, ja varmistuttuaan että miehellä oli hyvä olla hän jätti tämän yksin.

Vähä kerrassaan mies kohottautui vaivalloisesti kyynärpäidensä varaan katsahtaakseen ensimmäisen kerran ulkopuolella avautuvaan todelliseen maailmaan. Hitaasti ponnistellen mies kääntyi katsomaan ulos vuoteensa vieressä olevasta ikkunasta.

Siellä näkyi lankkuaitaa.

Mies kysyi ihmeissään hoitajalta, mistä syystä hänen edesmennyt huonetoverinsa oli kuvaillut sellaisia kauniita asioita ikkunan ulkopuolella.

Hoitaja vastasi että mies oli ollut sokea, eikä hän ollut nähnyt edes aitaa.

"Ehkäpä hän vain halusi rohkaista sinua", hoitaja sanoi.


Loppusanat:  On valtaisa onni tehdä muita onnelliseksi omasta tilastamme huolimatta. Yhteinen murhe on puoli surua, mutta jaettu onni on kaksinkertainen. Jos tahdot tuntea olevasi rikas, kiinnitä huomiosi kaikkeen siihen mitä et voi saada rahalla.

Toinen tapaus sairaalassa 

Lääkäri saapui kiireellä sairaalaan, koska hänet oli kutsuttu hätäleikkaukseen. Hän oli vastannut puheluun heti ja vaihtanut vaatteensa, nyt hän asteli suoraan kohti leikkaussalia. Hän näki pojan isän odotusaulassa odottamassa. Heti kun mies näki lääkärin, hän huusi: ”Miksi et tullut aikaisemmin, miksi sinulla kesti näin kauan? Etkö tiedä, että poikani on hengenvaarassa?

  Eikö sinulla ole mitään vastuuntuntoa?”

Lääkäri hymyili ja vastasi: “Olen pahoillani, en ollut sairaalassa ja tulin tänne niin nopeasti kuin pystyin... Ja nyt minä toivon, että te rauhoittuisitte, jotta minä voisin tehdä työni.”
 
“Rauhoittuisin? Mieti jos salissa olisi sinun poikasi, voisitteko te rauhoittua? Jos oma poikanne makaisi tuolla, mitä te tekisitte?” huusi mies vihaisena.
 
Lääkäri hymyili ja vastasi: “Minä sanon sinulle, mitä Jobi sanoi pyhässä kirjassa. ”Tuhkasta me olemme tulleet, tuhkaksi me tulemme jälleen, siunattu olkoon Jumalan nimi.” Lääkärit eivät voi pidentää kenenkään elämää. Mene ja rukoile Jumalaa, jotta poikasi selviäisi.”
 
”Kyllä se onkin kovin helppoa antaa neuvoja toisille.” murisi mies.

Leikkaus kesti muutamia tunteja ja sen jälkeen lääkäri tuli ulos leikkaussalista iloisena, ”Kiitä Jumalaa, poikasi on pelastettu.” Ja odottamatta isän vastausta, lääkäri poistui juosten sairaalasta. ”Jos teillä on mitään kysymyksiä, voitte esittää ne hoitajalle” lääkäri vielä huusi juostessaan.
 
“Miksi hän on niin töykeä? Hän ei voinut edes odottaa muutamaa minuuttia, jotta voisin kysyä poikani voinnista...” sanoi mies myöhemmin hoitajalle.
 
Hoitaja vastasi miehelle kyyneleitä silmissään: ”Lääkärin poika kuoli eilen auto-onnettomuudessa, hän itse oli juuri poikansa hautajaisissa, kun me soitimme hänet tänne leikkaamaan poikaanne. Ja nyt kun hän on pelastanut teidän poikanne hengen, hän on lähtenyt juosten takaisin hautaamaan oman poikansa.”
 
Tarinan moraali: Älä koskaan tuomitse ketään, koska et voi koskaan tietää millainen jonkun elämä on ja millaisia asioita he ovat juuri nyt käymässä läpi.