Kalevaista viisautta

Miksi Väinämöisen pitää uudestaan tulla, eikö Marjatan pojasta tullutkaan meille uutta opettajaa.

Väinämöinen aavisti, että henkinen valo tulee aikanaan kansalta katoamaan ja häntä taas tarvitaan.

Ei ole kansalla enää tietoa kuolemasta eli kuu'olemasta eikä hengen valosta ja siten ilmaisesta ilosta, vaan ilon pitämisestä joutuu maksamaan. Vai eikö enää osata ilmaista iloamme.

Kalevala on suomalaisten pyhä kirja samoin kuin vanhatestamentti juutalaisten. Kalevala on kuitenkin meille nykyajan ihmisille annettu oppikirja, jossa on ikiaikainen viisaus ja opetukset ihmiseksi kasvamisen vaikeassa taidossa..

Kalevala on kokonaisvaltainen kuvaus ihmisen henkisestä kehitystiestä. Samat opetukset jotka löytyvät kaikkien ihmiskunnan suurten opettajien opetuksista, Kalevala tuo ne meille suomalaisille paljon rikkaammassa ja monivaikutteisemmassa muodossa: runollisen rytmisenä, toisintosäkeisenä, isoja kuvia maalaavana, vertauskuvallisiin tarinoihin kätkettynä elämänviisautena.

Nykyajan ihminen on jo saanut niin paljon älyään kehittää, että nyt on mahdollista ymmärtää näitä syvällisiä opetuksia joita ennen vanhaan opetettiin vain mysteeriolaitoksissa valituille yksilöille.

Sumen kansan alkukoti

Kalevala puhuu Turjan maasta mahtavasta, josta haettiin myös häävieraita eli sukulaisia Pohjolan häihin. Monet entisaikojen tietäjät ja tutkijat ovat kertoneet suomalaisten alkukodiksi nykyisen Kobin autiomaan tienoot. He ovat määritelleet Turjan maan sijainneen oheisen kartan rajojen kokoiseksi.

Täällä viides aarialainen rotu syntyi nykyisen Mongolian ja Kiinan rajamailla, josta kansan lisäännyttyä  se siirtyi osa Himalajan yli nykyiseen Intiaan, osan lähdettyä länteen aina nykyisen Euroopan aluelle asti.

Tämä kansa omasi korkeamman kulttuurin kuin alkuasukkaat joiden pariin he saapuivat ja jakoivat taitojaan ja tietojaan näille, sekä toivat oman uskontonsa heille jota kutsuivat sana thana dharmaksi eli ikuiseksi uskonnoksi. Nykyinen tiede nimeää tämän kansan venekirveskansaksi.

Näistä tiedoista voi lukea esim.Pekka Ervastin kirjasta: Uudestisyntyvä Suomi tai Tapio Kaitaharjun kirjaasta: Me Suomlaiset.

Jumalainen tieto

Kalevala ja siinä ilmenevä jumalainen tieto (kreik.thesophia), aikain viisaus, valaisee meille nyky-ihmisille sen mitä Nostradamuksen peräämä todellinen alkuperäinen kristinuskokin on.

On valitettavaa, että nykysuomalaisille pitää tieto tuoda ensin ulkomailta, ennen kuin sitä osataan arvostaa. Nuoriso onkin nykyään löytämässä Kalevalan englanninkielellä !

He eivät kuulemma ymmärrä   kalevaista kieltä. Se tieto mitä meille englanninkielellä new age’na   Amerikasta syötetään on vielä monasti kuin lapsen tietoa verrattuna kalevalaisten partasuiden urhojen tietämykseen, sillä Kalevala tuo ikuisia totuuksia eikä henkimaailman   " pappien ” näkemyksiä niistä. Väheksymättä kuitenkaan näiden pappienkaan tietämyksiä . Ehkä ne luovat pohjaa sitten ikuisienkin totuuksien ymmärtämiselle.

Suurin viisaus on aina pitänyt kuitenkin pukea vertauskuviin ja allegorioihin, kuten Jeesuskin teki. Kansalle hän puhui aina vertauskuvin, mutta opetuslapsille hän puhui suoraan, koska heidän ymmärryksensä hän oli avannut tajuamaan jumalaisia totuuksia.

Meille HP Blavatsky toi teosofian ehkä kuitenkin monille vielä vaikeatajuisena ja sekavan tuntuisena, jonka sitten Rudolf Steiner, Alice Bailey ja Pekka Ervast ansiokkaasti ovat kansalle ymmärrettävämpään muotoon pukeneet.

Näillä tiedoilla Kalevalakin aukeaa, mutta paljon elävämmin, runollisena, sadunomaiseen tarinaan puettuna, tempaen siten tunnepuolemmekin mukaansa, jotta kokonaisvaltainen ymmärtäminen olisi mahdollista. Kalevalaisten runojen sanotaan olevan tuhansia vuosia vanhoja, mikä todistaa myös kalevalaisen kansan jo pitkään eläneen.

Väinämöisen inkarnaatioita

Pekka Ervast, joka oli näkymättömässä maailmassa vihitty kalevalaisiin mysteerioihin, sai tutustua myös Väinämöisen historiaan. Hän kertoo kuinka Väinämöinen jo Atlantiselta ajalta asti on liittynyt Suomen kansan vaiheisiin. Mutta sitten hän kertoo seikkaperäisesti erään Väinämöisen kantasuomalaisen inkarnaation, joka sattui ennen Jeesuksen syntymää, mutta Buddhan kuoleman jälkeen. Kerron sen tässä huomattavasti lyhennettynä.   

Väinämöisellä kuten Jeesuksellakin oli vaellusvuotensa, jolloin hän kävi tutustumassa sen ajan korkeimpaan henkiseen tietoon, jota oli mahdollista saada mysteeriolaitoksissa.

Niinpä hän Mustanmeren pohjoisrannalla Kolkhis- eli ruhtinasmysteereissä tuli vihityksi näkymättömien maailmoiden salaisuuksiin. Matkoillaan Väinämöinen okkulttisissa kokemuksissaan sai tavata korkeita loistavia älyolentoja jotka kansallishaltioina johtivat suurten joukkojen elämää. Tällaista deevaa hän ei ollut oman kansansa keskuudessa havainnut. 

Tätä miettiessään hän vaipui syvään mietiskelyyn, ja näki kansansa menneitä vaiheita. Hän näki monien sivistyskausien nousevan ja laskevan.

Suomalaisilla oli ollut aikoinaan myös kansallishaltijansa, mutta miksi se oli kansansa jättänyt.

Väinämöinen näki syyn häviöön: Ei vastannut kansa haltijansa toivomuksia. Sen uroot eivät kyllin hartaasti etsineet syntyjä syviä, sen naiset eivät kasvattaneet nuorta kansaa kyllin ryhdikkäästi. Urosten mieli kääntyi maallisiin ja naiset heittäytyivät nuorten huvitteluihin.

Väinämöinen ajatteli että eikö olisi mitään keinoa saada kansallishaltia takaisin ohjaamaan kansaansa henkisyyttä kohti. 

Silloin Väinämöinen teki suuren päätöksen: ”Tahdon uhrautua kansani puolesta. Onhan niitä urhoja nytkin, on tietäjiä, on taitajia minunkin heimoni keskuudessa… Enkö minä ole yksi heistä?   Enkö minä ensimmäisenä tahdo antautua kansaani palvelemaan. Enkö minä mysteerioissa ole nähnyt, kuinka ruhtinaita ja johtajia luodaan”. Näitä aatellen hän tunkeutui yhä syvemmälle omaan menneisyyteensä, syvemmälle kuin koskaan ennen.

Hänen henkensä silmä pysähtyi vihdoin ruumistukseen, jonka hän oli elänyt kaukaisessa muinaisuudessa, aikana, jolloin Suomen suku vielä oli yksi ja yhtenäinen kansakunta (me nimitämme sitä aikaa nyt uralilaiseksi aikakaudeksi. Kalevalassa ja Persian saduissa sitä nimitetään Turjan maaksi mahtavaksi).

Kansa oli saavuttanut korkean kulttuurin ja ulotti avarat rajansa auringon noususta sen laskuun!!! Hän itse oli yksi mahtavan ruhtinaan   kahdestatoista pojasta. Hänen isänsä oli viisas tietäjä, joka kasvatti poikansa ankarassa kurissa. Kansansa johtajia ja sukunsa päämiehiä hän heistä kasvatti.

Tuntiessaan kuolemansa lähestyvän isä kutsui poikansa koolle ja ilmoitti heille tahtonsa olevan, että jokainen heistä tulisi uuden suvun kantaisäksi. ”Olen jakanut teille maani ja kansani”, hän virkkoi, ”ja tahtoni ja toivoni on, että kukin teistä on tyytyväinen omaan osaansa.

Eläkää sovussa keskenänne, ja hallitkaa kansaanne viisaasti, että se voimakkaasti lisääntyisi ja iloisena eläisi maan päällä. Laajalle tulee meidän heimomme silloin leviämään, ei enää yhtenäisenä sukuna, vaan kahtenatoista eri sukukuntana.    Eläköön kansanne läpi vuosituhansien !

Kun olette neuvon tarpeessa, kysykää isältänne tuonelassa, sillä tahdon teitä vielä sieltä käsin auttaa vaikeuksissanne. Uudelleen ja uudelleen pyytäkää syntyä kansanne pariin sitä kasvattaaksenne.” 

Isä antoi jokaiselle siunauksensa, ja Väinämöinen näki itsensä suuren liikutuksen vallassa. Hän oli silloin vielä nuori sankari, oli sodassa kunnostanut itsensä, ja tiesi kokemuksesta, mikä jalo hurmaus oli uskollisten seuralaisten johtamisessa.

Saada johtaa onneen ja viisauteen omaa kansaa – se oli ihanne, jonka puolesta kannatti elää. 

Suuri olit sinä, isämme, tietäjä iänikuinen, monihaaraisen sukumme todellinen kantaisä, sinä todellinen Kalevamme, kansamme luoja ja haltia.  

Näyssään hän näki elämä elämältä itsensä palaavan aina oman heimonsa luo, ja Väinämöinen tunsi, kuinka tämä menneisyyden tieto teki hänen nykyisen päätöksensä lujaksi ja järkähtämättömäksi.

Kyynelten vuotaessa silmistä hän teki mielessään pyhän lupauksen aina olla kansalleen uskollinen. 

Tieteellinen tutkimus on todennut, että saksalaisilla ja suomalaisilla on 50% yhteistä geeniperimää. Tämä selittyy sillä, että Kaleva kuningas hallitsi (vielä ehkä 400 luvulla?) keskistä Eurooppaa, jolloin germaanit ja finnit, jotka molemmat pohjaavat kantasuomalaiseen sukujuureen, elivät vielä yhdessä.

Pekka Ervast kertoo kuinka Väinämöinen matkoiltaan palattuaan kansansa keskuuteen, nykyisen Saksan tienoille, keräsi uskollisia kuulijoita ympärilleen ja valitsi heistä kaksitoista kyvykkäintä opetuslapsikseen.

Näiden kahdentoista avustuksella, pyhiä mantroja laulamalla, saattoi Väinämöinen nousta hengessään sellaisiin korkeuksiin että hänen oli mahdollista ottaa kansallishaltian tehtävä vastaan. 

Entisestä ihmisestä Väinämöisestä tuli korkea ja ihana enkeliolento, joka joutui kosketuksiin Kristuksen kanssa ja otti hänen opetuksensa vastaisen tehtävänsä ojennusnuoraksi.

Muutamia kertoja hän vielä inkarnoitui kansansa pariin ja johdatti kuninkaana heimonsa pohjoisemmaksi, nykyisen Suomen maaperälle, ja kansallishaltijana, jumalaisena Deevana, yhtyi rakastamansa kansan sieluun ja näkymättömissä inspiroi ja auttaa nykyistäkin Suomen kansaa. 

Murhe sydämessään hän varmaankin katselee niitä suomalaisia, jotka ovat ottaneet juutalaisten kansallisjumalan Jehovan oppaakseen.

Itse hän oli aikoinaan jättänyt kansansa Marjatan pojan Kristuksen ohjaukseen, nähtyään itseään suuremman tietäjän syntyneen, ja jonka ohjauksessa hän itse nytkin työtä tekee.

Tästä kuin vakuutena kansallislintumme on puhtaan valkea, sinisellä taivaalla, lentävä joutsen. Siitä myös lippumme värit. 

Jos tämä kertomus tuntuikin sadulta rumasta ankanpoikasesta, niin sanotaanhan, että saduissa on enemmän totta, kuin historiankirjoissa.

Tästä tuon kuin   ”uskonvahvistusta” kertomalla, että   kaksikymmentä viisi vuotta sitten kuulin säätytalolla Tapio Kaitaharjun kertovan omista tutkimuksistaan käsin samantapaisia asioita Suomen ja Väinämöisen historiasta. Suomen kansan historiasta hän sitten kertoo ansiokkaasti kirjassaan Me Suomalaiset, jättäen kuitenkin Väinämöisen historiaa toistaiseksi kertomatta?

Kun kysyin Kaitaharjulta oliko hän lukenut Pekka Ervastin kirjaa Uudestisyntyvä Suomi, vastasi hän, ettei ollut tietoinen Ervastin tutkimuksista. 

Näin kaksi tietäjää jotka toisistaan tietämättä ovat tulleet jokseenkin samanlaisiin johtopäätöksiin vahvistaa suuresti asioiden mahdollista todenperäisyyttä.

Aivan kuten Väinämöinenkin sai Vipusen vatsasta tarvitsemansa tiedot, voivat nyky tietäjätkin ammentaa täältä luontopankista historiallista tietoa, mikäli sinne ylettyvät. 

Joukahainen oli haastanut Väinämöisen mittelöön tiiosta. Ja kun Joukahainen rupesi kertoman tieteellisiä maallisia tietojaan, tokaisi Väinämöinen: "Lapsen tieto, naisen muisti, ei oo partasuun urohon eikä miehen naisekkahan" .

Hän mainitsi korkeimpana tiion asteena miehen naisekkahan. Mitä hän tällä tarkoitti? Kun minä järkevänä miehenä pääsen oman naiseni eli tunnepuoleni kanssa sopusointuun, ettei kumpikaan puoli alista toistaan, niin syntyy sopusointu tällä ristilläni ja Vaakalintu Valke'inen eli Kalevalan Pyhä Henki voi laskeutuaa tajuntaani naisellisen oikean aivopuoliskoni kautta intuitiona ja tuoda henkistä tietoa päivätajuntaani asti.

Joukahainen ei pärjännyt maallisella älynsä tiedolla Väinämöiselle, vaan tämä lauloi hengen voimalla hänet suohon suuta myöten. Joukahainen tarjosi Väinämöiselle  kaikenlaisia tavaroitaan jotta Väinämöinen hänet vapauttaisi tästä suosta. Ei huolinut Väinämöinen tavaroista. Vasta kun Joukahainen tarjosi oman sisarensa Väinämöiselle, pääsi hän vapaaksi. Mistä tässä on kyse?

Elämä vapauttaa meidät tästä materian mammonan suosta vasta kun luovumme kaikesta mikä meitä sitoo mammonan maailmaan, siitäkin jota olemme parhaampana itsessämme pitäneet, kuten Joukahainen omasta naisellisesta kauneimmasa puolesta itsessään.

Silloin elämä vapauttaa meidät tästä itsekkäästä egostamme, joka on pitkään totuuden etsijääkin kiinni pitänyt vielä omistamisen halussa.

Kun totuudenetsijä on löytänyt itsessään tasapainon tunteen ja älyn eli tieteenkin jo tunnustaman tunneälyn kanssa, niin ettei kumpikaan pyri hallitsemaan toista, niin Kalevalan Vaakalintu-Valke'inen eli Pyhä-Henki voi jo etsiä pesän sijoa hänestä.

Näinhän se syntyy sopusointu avioliitossakin miehen ja naisen eli älyn ja tunteen välillä, kun kumpikaan ei pyri alistamaan toista, niin ihmisessäkin.

Silloin jumalainen ylempi kolmion kärki eli jumalainen järki jo hipoo alempaa nelinäisyyttä, jota meidän persoonallisuutemme edustaa.